Lahti tunnetaan urheilukaupunkina, eikä suotta. Meillä liikkuminen on arkea, ei vain harrastus. Moni helsinkiläinen joutuu käyttämään tunnin tai kaksi pelkästään päästäkseen metsään tai ladulle. Meillä metsät, lenkkipolut ja hiihtoladut alkavat usein jo kotiovelta. Se on Lahden tarjoamaa luksusta, jota emme aina itse tajua, vaikka juuri se houkuttelee tänne uutta väkeä.

Monet keski- ja hyvätuloiset perheet etsivät elämänlaatua: kohtuuhintaisia koteja, turvallista ympäristöä ja mahdollisuuksia liikkua helposti, erityisesti luonnossa. Moni pääkaupunkiseudulta Lahteen muuttanut kertoo juuri ulkoliikuntamahdollisuuksien olleen ratkaiseva tekijä muuttopäätöksessä. Vapaa-aika on meillä helposti saavutettavissa ilman tuntikausien siirtymiä. Mutta uskallammeko me itse nähdä tämän Lahden voimavarana? Uskallammeko pitää kiinni siitä, mikä tekee meistä houkuttelevan?

Liikuntamahdollisuudet eivät synny tyhjästä, ja vetovoima voidaan myös menettää, jos emme tee viisaita, kauaskatseisia päätöksiä. Rakennetaanko lähimetsät täyteen asuinalueita tai nipistetäänkö liikuntapaikkojen hoidosta, kun budjetti kiristyy entisestään? Valintojen maailma on suuri, mutta kansanterveyden ja hyvinvoinnin silmin asiaa tarkastellessa liikunta on yksi edullisimmista investoinneista pitkällä tähtäimellä.

Miksi emme voisi ajatella vielä rohkeammin? Entä jos kaikki Lahden koulut olisivat liikuntapainotteisia? En puhu kilpaurheilusta tai huippu-urheilijaksi tähtäämisestä, vaan arkista liikkumista, liikunnallista elämäntapaa ja sen tarjoamista kaikille lapsille ja nuorille aidosti luontevana osana koulupäivää. Koululiikunta on meillä edelleen varovainen lisä oppituntien kyljessä. Ylimääräinen suoritus, josta kehkeytyy monelle jopa jonkinlainen kammo.

Liikkumisen on todettu vaikuttavan positiivisesti edistäen oppimiseen, mielen hyvinvointiin ja terveyteen. Vaikka opetussuunnitelma sisältää vain vähän liikuntaa, ei se poissulje sitä, ettemmekö voisi valita tehdä enemmän. Tämän ei tarvitse lisätä resursseja tai pidentää päiviä, olemassa olevia tapoja ja malleja voi hioa timanttisemmiksi. Matematiikan tunti metsäretken yhteydessä kuulostaa huomattavasti virkistävämmältä kuin luokan istumajärjestyksen muutos.

Lahti voisi olla Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa liikkuminen ei ole vain vapaa-ajan harrastus, vaan luonnollinen osa koulupäivää ja koko kaupunkikulttuuria. Mutta se vaatii uskallusta. Uskallusta suojella metsiä, rakentaa viisaasti ja panostaa liikunnan olosuhteisiin jopa niin, että kasvatamme aktiivisesti liikkuvia kansalaisia koulupolun jokaisessa vaiheessa, ei vain silloin, kun on sattunut hakeutumaan liikuntapainotteiseen kouluun.

Vetovoimatekijät eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne vaativat tekoja ja rohkeutta. Haluammeko olla aidosti liikkumisen kaupunki – vai vain sanoa olevamme?

Meitä kehotetaan äänestämään jokaisissa vaaleissa. Silti monille saattaa herätä kysymys, miksi juuri nämä vaalit ovat erityisen tärkeät? Miksi minun äänelläni olisi väliä tällä kertaa, kun äänestetään sekä kuntien että hyvinvointialueiden päättäjistä?

Vastaus löytyy lähempää kuin arvaammekaan: arjestamme.

Nyt valittavat päättäjät vaikuttavat niihin asioihin, jotka tuntuvat konkreettisesti jokaisen elämässä, joka ikinen päivä. Kuntavaaleissa päätetään muun muassa siitä, missä ja millaisina koulut ja päiväkodit toimivat, miten kaupunkiympäristöä kehitetään, rakennetaanko lähiliikuntapaikkoja, huolehditaanko julkisista tiloista, kirjastoista ja puistoista. Nämä päätökset näkyvät katukuvassa ja kuuluvat lasten arjessa, vaikuttavat siihen, miltä meidän yhteinen kotikaupunki tuntuu ja kenelle se on rakennettu.

Samaan aikaan käytävissä aluevaaleissa taas valitaan ne ihmiset, jotka vastaavat terveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja pelastustoimen järjestämisestä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka nopeasti saat hoitoa sairastuessasi, millaista tukea ikäihmiset tai perheet saavat arjessaan, ja miten turvaamme apua silloin, kun sitä tarvitaan nopeasti, vaikka ambulanssin muodossa.

Moni ajattelee, ettei äänestäminen vaikuta, mutta se vaikuttaa nimenomaan silloin, kun moni jättää äänestämättä. On helppo kritisoida päättäjiä ja päätöksiä jälkikäteen, mutta paras ja rehellisin tapa vaikuttaa on käyttää ääntään silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Näissä vaaleissa ei ole kyse puolueiden välisten lehmänkauppojen tai etäisten hallintorakenteiden valtapelistä. Näissä vaaleissa on kyse sinusta, minusta, lapsistamme, läheisistämme ja yhteisestä arjestamme. Kyse on siitä, millaista kaupunkia rakennamme. Toki talouden realiteetit on muistettava ehdokkaiden vaalilupauksia lukiessa.

Siksi juuri nyt on oikea hetki pysähtyä, tutustua ehdokkaisiin ja käyttää ääntään. Äänestäminen ei vie kuin hetken, mutta sen vaikutus voi näkyä vuosien ajan.

Miten valita ehdokas ketä vaaleissa äänestää?

Jos et ole vielä päättänyt ketä äänestät, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, mitkä asiat omassa arjessasi ovat kaikkein tärkeimpiä. Onko se sujuva varhaiskasvatus? Lähiliikuntapaikat? Koulujen ryhmäkoot? Katujen puhdistus hiekoista? Tulevaisuudelle mahdollisuuksia jättävä taloudenpito?

Kun tiedät, mitä arvostat, valitse ehdokas, jonka arvot ja teot vastaavat niitä.

Jos haluat ehdokkaan, joka on valmis tekemään töitä yhteisön eteen, kuuntelee ja tarttuu toimeen, olet lämpimästi tervetullut tutustumaan minuun ja ajatuksiini tarkemmin. Olen ehdolla, koska uskon, että päätöksiä pitää tehdä arjen läheltä, aidosti asukkaiden ääntä kuunnellen ja tulevaisuutta rakentavasti katsoen.

Lue lisää, ota yhteyttä tai tule juttelemaan vaalitapahtumissa. Lupaan olla ehdokas, joka ei katoa vaalien jälkeen. Yhdessä voimme rakentaa parempaa arkea ja meidän asukkaiden näköistä kaupunkia.

Äänestä, koska sinä olet tämän kaupungin ja hyvinvointialueen tärkein vaikuttaja.

Näin Minna Canthin päivänä puhumme tasa-arvosta. Useimmiten se tarkoittaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja tavallaan ihan syystäkin, sillä työ tältä osin ei ole vielä valmis. Sukupuolirooleista kysyttiin esimerkiksi ESS:n vaalikoneessa. Näin vastasin:

Mutta tasa-arvon kenttä on laaja, ja tänään haluan nostaa esiin kaksi muuta aluetta, joissa meillä myös riittää tehtävää: ikätasa-arvon ja palveluiden saavutettavuuden.

Ikätasa-arvo: nuorille kokemusta, kokeneille mahdollisuuksia

Suomessa työelämän ikäsyrjintä on todellinen ongelma. Nuorilta vaaditaan kokemusta, jota heillä ei vielä voi olla. Samalla yli 50-vuotiaita pidetään jossain määrin jo liian vanhoina, vaikka heille on kertynyt vankkaa asiantuntemusta ja kokemusta monesta, ja työvuosiakin on vielä rutkasti jäljellä.

Ikätasa-arvo ei ole vain työelämän kysymys, vaan se näkyy myös siinä, kenellä on ääni yhteiskunnassa ja ketä kuunnellaan. Nuorten huoli tulevaisuudesta esimerkiksi ilmaston lämpenemisen tai maailman politiikan myötä on yhtä oikeutettua kuin vanhempien huoli eläkejärjestelmästä. Kummankin edellä mainitun ryhmän on saatava olla osa päätöksentekoa, juuri sellaisina kuin he ovat, eikä vain silloin, kun he sattuvat sopimaan johonkin ennalta määriteltyyn muottiin.

Saavutettavuuden tasa-arvo: palveluiden on kuuluttava kaikille

Digipalvelut ovat helpottaneet arkeamme, mutta samalla ne ovat tehneet monista palveluista vaikeammin saavutettavia osalle väestöä. Ikäihmiset, vammaiset ja monet muut kohtaavat jatkuvasti haasteita siinä, kuinka voivat käyttää palveluja, jotka on suunniteltu ensisijaisesti niille, joilla on digitaaliset taidot ja kyky toimia nopeasti muuttuvassa ympäristössä.

Yhtensä esimerkkinä Lahden seudun joukkoliikenteen aikataulujen siirtäminen vain digitaaliseen muotoon. Aika pian tämän muutoksen myötä aikatauluja tulostettiin kuitenkin paperisena Lahti-pisteellä. Digitaalisuus ei ole kaikkien saavutettavissa, vaikka kuinka tarjoamme välineitä ja koulutusta siihen.

Saavutettavuus ei myöskään ole vain digitaalista – se on myös fyysistä. Liikkuminen, julkiset tilat, koulutus ja terveyspalvelut eivät ole samanlaiset kaikille. Tänä talvena esimerkiksi katujen huono kunnossapito jumiutti osan väestöstä koteihinsa. Pyörätuolein tai rollaattorien kanssa ei auraamattomana jäätyneille kaduille ollut minkäänlaista asiaa. Tällaiset pienet, arkiset asiat tekevät haittaa tasa-arvon tavoitteellemme, ja moni niistä olisi kuitenkin korjattavissa, jos vain ymmärrystä ja tahtoa riittää.

Minna Canthin perintö velvoittaa – nyt tarvitaan tekoja

Minna Canth oli edelläkävijä, joka ei hyväksynyt sitä, että maailma oli epäreilu. Hän ei jäänyt odottamaan, että tasa-arvo ”kehittyisi itsestään”, vaan otti kantaa ja vaati muutosta. Me voimme tehdä samoin. Sukupuolten tasa-arvotyötä on jatkettava, mutta samalla meidän on nähtävä, miten monella muullakin alueella tasa-arvo on kesken.

Ikä ei saa olla este työpaikan saamiselle tai uuden oppimiselle. Palveluiden on oltava kaikkien saavutettavissa – ei vain niiden, jotka pystyvät navigoimaan digimaailmassa tai liikkumaan esteettömästi. Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa kaikki voivat olla mukana, riippumatta siitä, missä elämänvaiheessa he ovat tai millaisia tarpeita heillä on.

Tasa-arvo ei ole valmis. Mutta yhdessä me voimme viedä sitä eteenpäin – aivan muina Minna Cantheina.

Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten, kun naiset eri puolilla maailmaa vaativat äänioikeutta, parempia työoloja ja tasa-arvoista kohtelua. Naistenpäivä ei ole pelkkä juhla, vaan se muistuttaa siitä, että tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Yhä tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa naiset kohtaavat syrjintää, väkivaltaa ja epätasa-arvoisia rakenteita.

Tasa-arvo ei ole nollasummapeli – naisten oikeudet eivät ole pois miehiltä. Se ei tarkoita, että miesten asema heikkenisi, vaan päinvastoin. Kun yhteiskunta on tasa-arvoinen, kaikki hyötyvät. Vaikka Suomi on monella mittarilla tasa-arvon edelläkävijä, täydellistä tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu.

Naistenpäivän viettäminen ei tarkoita, että miesten panosta yhteiskuntaan vähäteltäisiin. Tasa-arvon edistäminen hyödyttää kaikkia. Se tarkoittaa reilumpaa työelämää, monipuolisempaa päätöksentekoa ja parempaa hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Kun naisten asema paranee, myös miesten mahdollisuudet paranevat. Sukupuoliroolien jäykkyys vaikuttaa myös miehiin, ja tasa-arvoinen yhteiskunta antaa kaikille vapauden valita omat polkunsa ilman vanhentuneita odotuksia. Naistenpäivä ei ole vain yksi päivä vuodessa – se on muistutus siitä, että jokainen meistä voi tehdä osansa tasa-arvon edistämiseksi. Yhdessä voimme rakentaa yhteiskunnan, jossa jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä ja vaikuttaa.