Lapsiperheiden asialla

Työskennellessäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksessä 2013-2015 pääsin tutustumaan lapsiperheiden arjen moninaisiin haasteisiin niin valtakunnallisesti, mutta erityisesti paikallisesti täällä Lahdessa. Hyvinkin läheltä. Työssäni opin erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta saamaani kokemuspohjaista tietoa ammentaen, samalla kun sain viimekäden tietoa suoraan maan parhailta ammattikasvattajilta. Tämä mahdollisti ja mahdollistaa edelleen asioiden laajemman tarkastelun.

Mielestäni varhaiskasvatuksessa tulisi panostaa laatuun siten, että hoitavia käsiä on lakisääteistä minimimäärää enemmän. Etenkään subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20h/viikko ei tätä tavoitetta auta, vaan päinvastoin. Se saattaa jopa nostaa päiväkotiryhmien todellista lapsimäärää puolikkaiksi laskettavien osapäivähoitolasten myötä. Lisäksi hoito-oikeuden rajaaminen ja perhekohtainen tarkastelu lisää hallinnon työtä ja kirjaimellisesti sitä paperin pyörittelyä, mikä pahimmillaan syö rajauksen tuomat, niin sanotut säästöt. Puhumattakaan myöhemmistä tuki- ja erityispalveluiden kasvavasta tarpeesta kustannuksineen.

Koska osa vanhemmista katsoo asiaa pidemmälle tulevaisuuteen, on nykymenolla mahdollistettava jatkossakin perheiden valinnanvapaus pienten lasten päivähoidon osalta. Kotihoito on jatkossakin valinta, ja sitä tukemaan olisi Lahdessakin aiheellista tarjota kuntalisä, joka päivähoidon järjestämiseen verrattuna on suorastaan edullista. Toki joissain perheissä tilanne on sellainen, että päivähoito on kotihoitoa parempi vaihtoehto lapselle, ja siihen tulee jatkossakin erilaisten perhe- ja tukipalveluiden, kuten neuvolan kautta tarttua. Kuitenkaan tämä ”varmuuden vuoksi kaikki lapset noin 1-vuotiaasta alkaen päivähoitoon” -malli ei mielestäni ole valinnanvapauden mahdollisuutta mukaileva.

Myös koulujen suuret ryhmäkoot ja huonosti, vähin resurssein toteutettu inkluusio tulevat aiheuttamaan nyt syntyneistä säästöistä huolimatta suuria kustannuksia myöhemmin tulevaisuudessa. Opettajien ja ohjaajien jaksamiseen ja jatkuvaan koulutukseen kaikenaikaa muuttuvassa työympäristössä erilaisine vaatimuksineen on panostettava entistä enemmän, niin varhaiskasvatuksessa kuin opetuksessa.

Ja kyllä. Tämä vaatii rahaa. Enkä näitä asioita voi siksi luvata, koska kaupungin budjetti on rajallinen. Eikä olisi kovin järkevää luvata muutenkaan mitään, sillä yhtenä 59 valtuutetusta ei kukaan yksin päätöksiä tee. Mutta nämä ovat mielipiteitäni, arvomaailmaani kuvaavia tahtotiloja. Jos olet samoilla linjoilla, on meillä yhteinen tavoite.

NORJA VALTUUSTOON!

PS. Olen ihan vakuuttunut, että niinkuin sote-puolella oli, hyvinvointikuntayhtymähän sen on toimillaan hyvin osoittanut, on myös sivistyspuolella paljon karsittavaa hallinnon puolella. Rahoja voisi tuolloin ohjata enemmän varsinaiseen tekemiseen.

Homekoulut ei työuria pidennä

Lueskelin äskettäin erään lahtelaisen keskustelupalstan kirjoituksia koulujen sisäilmaongelmista. Siis sellaisten koulujen sellaisista sisäilmaongelmista, joita ei vielä ole nostettu kunnolla tai lainkaan julkisuuteen, koska lainatakseni keskustelijoita, näissä asioissa hyssytellään.

Nyt sisäilmaongelmaisista paikoista tapetilla oli Salpaus ja sen eri toimipisteet ja rakennukset. Ei siis vain yksi rakennus, vaan useita. Oireilua on, sekä oppilaissa että opettajissa. Joitain tiloja vältellään, koska oireilu niissä pahinta. Ei tämä ainakaan työuria pidennä, että ammattiin opiskellessa sairastuu, ehkä koko loppuelämäksi.

Pian, jos ei jo nyt, nämä sisäilmaongelmat vaikuttavat siihen, mitä alaa ja minne voi lapsemme hakea opiskelemaan. Valitettavan monella nuorella historiasta löytyy jo päiväkodin tai peruskoulun aikainen homealtistuminen, joka aiheuttaa nopeamman ja voimakkaamman herkistymisen jatkossa. Ei tällainen nuori voi päivääkään opiskella tilassa, jossa jonkinlaista sisäilmaongelmaa on havaittu. Tai voi. Mutta pahimmillaan se voi viedä työkyvyn ennen koko työuran alkua.

Jos lahtelainen nuori haluaa opiskella alaa x, mutta tiedossa on, että opiskelu tapahtuu tiloissa, jossa sisäilman kanssa ongelmia, on vaarana, että nuori ei löydä uutta mielenkiinnon kohdetta ja jää peruskoulun jälkeen vaille opiskelupaikkaa. Tai sitten kaupungin näkökulmasta ajatellen nuori, ehkä jopa perheineen, sillä ovathan nuoret tuossa iässä pääsääntöisesti alaikäisiäkin, muuttaa toisaalle opiskelupaikan perässä. Eikä koskaan palaa takaisin kasvattamaan omaa perhettään tähän kaupunkiin.

Jos siis kaupungin vetovoimaa halutaan kasvattaa, on tällaiset asiat yksinkertaisesti saatava kuntoon ja nopeasti. Puretaan homekoulut ja rakennetaan uutta tilalle. Se tulee pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna halvemmaksi monellakin tapaa. Sama koskee niitä työuria. Laitetaan ensin ne alkupäähän raamit kuntoon ennenkuin mistään pidennyksistä edes puhutaan. Jos Suomessa hyvänä arvona pidetään sitä, että jokaisella on oikeus opiskella, olisi syytä arvottaa myös, että se opiskelu tapahtuisi terveissä olosuhteissa.

New layer…

Lahti esimerkinnäyttäjäksi lasten harrastustakuussa

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on asettanut puolueen tavoitteeksi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ajaman harrastustakuun toteutumisen. Sen myötä jokaiselle lapselle taustoista huolimatta pystyttäisiin mahdollistamaan yksi harrastus. Orpo korosti harrastustakuun olevan hyvä ja konkreettinen tavoite, joka voitaisiin kaikkien päättäjien yhteistyöllä saavuttaa. Samalla hän haastoi tekemään valtuustoaloitteita ympäri Suomen ja lupasi itsekin ryhtyä toimeen omassa kotikaupungissaan Turussa. Ja näin kävi. Turussa kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen harrastustakuun toteuttamisesta.

Jos Turku tähän pystyy, pystymme me Lahdessa varmasti parempaan, sillä olemme tietyllä tapaa edelläkävijöitä. Meillä on jo nyt upeat puitteet monille harrastuksille liikunnassa ja kulttuurissa, laaja kirjo erilaisia mahdollisuuksia tarjoavia seuroja ja yhdistyksiä, kerhotoimintaa, työpajoja ja vaikka mitä. Ennen kaikkea meillä on kaupungin järjestämät suuret harrastemessut, joissa lapset ja nuoret ilmaiseksi osana koulupäiväänsä pääsevät tutustumaan alueemme tarjontaan. Tänäkin vuonna mukana oli yli 80 palveluntarjoajaa, kun messut toista kertaa järjestettiin. Lisäksi Lahtiliikkuu.fi –sivusto listaa Lahden alueen urheilupalveluita tarjoavat tahot näppärästi yhdellä sivulla, niin lapsia kuin aikuisiakin ajatellen. Kaupungilla on myös Lahen lapset liikkuu –lukkari, josta voi löytää kivan lajin kokeiltavaksi. Hyvin ovat asiat, mutta aina on parantamisen varaa. Kaikki lapsille harrastuksia tarjoavat tahot voisi tuotekuvauksineen (sisältäen kustannukset) löytyä listattuna yhden sivun alta. Siis myös muut kuin liikuntaa tarjoavat tahot, vaikka Lahti urheilukaupunki onkin. Tämän voisi varmasti kaupunki toteuttaa helpostikin, onhan yhteistyö harrastemessujen myötä hyvällä tolalla seurojen kanssa.

Tarjontaa kyllä löytyy, ja tutustumaankin pääsee helpolla, mutta millä tasolla harrastamisen hinnat täällä keikkuvat? Toki ne vaihtelevat lajien välillä. On sanomattakin selvää, että suunnistamisen ja taitoluistelun vaatimat varusteet ja paikka, jossa harrastetaan, ovat kustannuksiltaan aivan eri tasolla. Lahdessakin on kaikille avoimia ja ilmaisia yleisöluisteluvuoroja muutaman kerran viikossa, mutta mikäli taitoluistelua haluaa oikeasti harrastaa, on liityttävä seuraan ja jäävuorot valmennuksineen maksavatkin sitten niin paljon, ettei kaikilla siihen ole varaa. Harrastuksen pitäisi olla lapselle itselleen mieluinen, ei aikuisen tai pahimmillaan vanhemman lompakon valitsema. Lahdessakin voi tietysti täydentävänä toimeentulotukena saada 200€/vuodessa lapsen harrastusmaksuihin, mutta mikäli perhe ei muuten ole toimeentulotuen varassa, ei tuotakaan tukea käsittääkseni saa. Miten siis muiden pienivaraisten perheiden lapset saisivat tukea harrastuskuluihinsa? Olisiko Lahdessa mahdollista ottaa käyttöön harrasteseteli, jota myös muut kuin toimeentulon asiakasperheet voisivat hakea, mutta jolle kuitenkin olisi varallisuusrajat määritelty? Tämä jos mikä olisi yksi vielä ottamaton askel kohti harrastustakuun toteutumista täällä Lahdessa. Tehdään Lahdesta esimerkinnäyttäjä harrastustakuun toteuttamisessa.

 

Julkaistu ESS Mielipide 30.9.2016

 

Lahtiko lapsiystävällinen

Lahti ei taida todellakaan enää olla lapsiystävällinen kaupunki. Jos se sitä koskaan edes olikaan, vaikka edellisessä strategiassa niin oli hienosti tavoitteeksi linjattu:Keskeisessä asemassa strategiassa on lapsiystävällinen kaupunkikehitys.” Ja sekin linjaus poistettiin männä vuonna kun strategia uusittiin. Tilalle tuli jotain ympäristö, kansainvälisyys, yritysmaailma höttöä. Tosi tärkeetä. Lapsethan ei juurikaan ole tärkeitä tälle vanhusten kaupungille tulevina veronmaksajina.

Miksi kiehuu taas? Luin ystäväni image1 (8)Facebookista, että Lahden Ahtialan koulussa on 9.-luokkalaisia ohjeistettu ostamaan ruotsin ja enkun kirjat itse. Ainakin. AINAKIN, eli ehkä myöhemmin muitakin kirjoja. Koska rahat on loppu. Lukuvuosi alkoi tiistaina ja rahat on loppu. 9. luokka on peruskoulua ja osa oppivelvollisuutta. Sen kuuluu olla maksutonta, kuten Opetushallitus asian selkeästi ilmaisee: ”Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden ja se on maksutonta. Opetuksen lisäksi oppikirjat ja muu oppimateriaalit sekä työvälineet ja aineet ovat maksuttomia.” Hienoa Lahti. Ei ihme jos PISA-vertailussa painuu tämä maa kohta alaspäin.

Ja miten käy yhdenvertaisuuden? Toisessa koulussa saat, kuten kuuluukin, kaiken maksutta. Toisessa joudut maksamaan oppikirjoista, jos edes rahaa niihin vanhemmilta löytyy. Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Jouni Välijärven kokoama tutkimus ”Tasa-arvon toteutuminen suomalaisessa peruskoulussa” on tässäkin kohtaa varsin ajankohtainen: ”Kaikissa PISA-tutkimukseen osallistuvissa maissa oppilaan sosio-ekonomisen tausta on vahvasti yhteydessä osaamiseen. Sosio-ekonomisen tausta vaikuttaa Suomessa selvästi keskimääräistä vähemmän osaamisen, mutta taustan vaikutus näyttäisi olevan hieman kasvussa.” Ei ihme, jos on hieman kasvussa.

Onneksi sentään tuon Facebook-keskustelun bongasi myös Lahden sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Sari Niinistö, joka lähti asiaa heti selvittämään. Toivotaan, että tilanne ratkeaa pian. Moni on kirjat jo tilannut ja maksanutkin. Järjettömältä kuitenkin kuulostaa myös se, että asiasta ei olisi saanut puhua. Siis mitä ihmettä?! Yleensä kun jonkun toimialan rahat loppuvat, koska budjetti on tehty rajalliseksi, on siitä tapana nostaa meteliä. Nyt pyydettiin hiljenemään. Hieman kummaksuttaa mihin rahat on menneet. Ei sentään budjettiakaan voi niin väärin laatia, että sieltä unohtuisi oppikirjamaksut. Vaikka parakkeja toisensa perään tässä kaupungissa joudutaankin vuokraamaan homekoulujen väistötiloiksi ja niistä suuria kustannuksia tulee, ei ne mitenkään budjetissa voi vähentää tuollaisia pakollisia ja lakisääteisiä menoja. Toki koko toimiala on ahtaalla niiden vuoksi, mutta silti ne oppikirjakulut ja parakkivuokrat ovat eri kustannusryhmissä. Eihän kuuluisan Toriparkinkaan rahat syöneet rahaa vanhustenhoidosta tai muusta (joo huono läppä!). Toisaalta taas, eihän mikään muu kuin päätöksentekijät määritä sitä, kuinka paljon rahaa milläkin sektorilla on käytettävissä. Tarvittaisiin vain tarpeeksi vahvoja ja uudistushaluisia päätöksentekijöitä noita vanhoja sektoreita ja niiden rahanjakoa muuttamaan. Ja paino monikossa päätöksentekijöitä. Yksi uudistusmielinen ei saa aikaan mitään. Kahdessa on sentään jo hyvä alku, kolmessa jopa potentiaalia.

Suhteellista

Etelä-Suomen Sanomien artikkelin ”Lähikauppa haluaa kitkeä suhteilla saadut työt” perusteella on jotenkin huono, jos löytää duunin suhteiden kautta. Onko niin? Eikö tässä taloudellisessa tilassa, jossa firma toisensa perään käynnistää YT-neuvottelut ja vähentää väkeään, ole vain hyvä jos joku – erityisesti joku nuori – onnistuu löytämään itselleen kesätyön, tuli se sitten työkkärin tai tuttavien kautta, eli niin sanotusti suhteilla? Toki on ihan ymmärrettävää, että jossain isossa putiikissa halutaan, että kaikki hakijat ovat samalla lähtöviivalla. Mutta ovatko ne kuitenkaan…

Itse pääsin omassa työssäni tekemään rekrytoinnin suhteita käyttäen. Tapauksessani oli kyse joko tai –tyyppisestä tilanteesta. Joko ollaan ilman, koska resurssit eivät riitä suuremman rekryprosessin läpikäymiseen ja koska aikaa oli todella rajoitetusti, tai sitten kartoitetaan lähipiiristä josko löytyisi joku kriteerit täyttävä henkilö työllistettäväksi. Sellainen löytyi, ja minulle tuli hyvä mieli. Siksi, että sain työntekijän, ja siksi, että sain työllistettyä yhden aktiivisen nuoren edes hetkeksi.

Kaikilla meillä on jotain suhteita. Sukulaiset, naapurit, kaverit… Ei se suhteiden kautta saatu työkään välttämättä tule kultatarjottimella nenän eteen. Näiltä ns. suhteiltaan voi aktiivisesti kysellä, josko töitä olisi tarjolla ja välittää eteenpäin viestiä, että tästä osoitteesta löytyisi tehokas työntekijä jos vaan paikkoja aukeaa. Se voi poikia töitä, jos ei nyt, niin myöhemmin.

Hyvän käyntikortin itsestään voi tehdä myös tekemällä sen mihin ryhtyy, täysillä, tehokkaasti ja ahkerasti. Kyllä sellaiset ihmiset muistetaan. Jos ei työn merkeissä niin muuten. On ollut outoa mutta varsin positiivista huomata miten moni täysin tuntematon ja asiayhteydestä riippumaton ihminen on minutkin aikanaan bongannut Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan puheenjohtajana. Sellaiset melko vaikutusvaltaisetkin ihmiset. Samanlaista ”käyntikorttia” toivon rakentavani myös nykyisessä ja tulevissa töissä. Enää ei hienolla CV:llä pitkälle pötkitä. On hyvä ajatella, että koko maailma on verkostosi, osa siitä on toistaiseksi piilossa. Ja tähän sopii liuta vanhoja sananlaskuja kuten ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” tai ”niin makaa kuin petaa”. Miettikääpä sitä omaa käyntikorttianne rakennellessa.