Politiikka

Ne työttömät

Innostuin korjaamaan ehdokaskollega Mikan veroaiheiseen blogiin liittyen, että työtönkin maksaa veroa. Itseasiassa työttömyyspäivärahan verotus on suhteessa ankarampi mitä saman verran palkkaa tienaavalla. Miksi näin? Joskus aikanaan tämä lienee säädetty kannustimeksi työttömyyden sijaan ansaita palkkaa työssä, jolloin samasta summasta käteen jää enemmän. Fiksuahan se onkin niin, harmillista vain, ettei sitä asiaa oikeastaan missään mainosteta eikä moni varmaan asiaa tajuakaan.

Työttömistä puhuttaessa karsastan kuitenkin aina sitä stereotyyppistä ajatusta yhteiskunnan varoilla elelevästä sohvaperunasta, jota ei vain kiinnosta työnteko. Toki niitäkin takuulla löytyy, samoin kuin rappioalkoholisteja, joiden etuudet valuvat suoraan kurkusta alas. Tähänkin on toki syynsä, miksi ovat tällaiseen tilanteeseen päätyneet.

Työttömien joukossa on kuitenkin osaavia, fiksuja, työntekoon motivoituneita työnhakijoita, joita ei syystä tai toisesta ole onni potkaissut rekrytoinneissa. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että monta hakemusta päivässä yli vuoden ajan kirjoittaneena, se ei aina ole helppoa. Usean kerran monivaiheisissa rekrytoinneissa saavutetut kakkossijat eivät lämmittäneet yhtään, vaikka olinkin siihen mennessä peitonnut kymmeniä tai satoja hyviä hakijoita. Silti joku oli aina parempi. Sillähän ei saanut olla merkitystä maaliviivalla häviämiselle, että olin pienen lapsen äiti. Eihän?

Löydä työ -painike tietokoneen näppäimistöllä

Kyse ei myöskään ollut siitä, ettäkö olisin ollut nirso. Hain siivoojaksi, kaupan kassalle, varastotöihin, postittajaksi, mutten päässyt edes haastatteluihin asti, koska erästäkin rekrytoijaa siteeraten “olisit kallis rekry, kun siirtyisit uusiin tehtäviin heti sellaisen tullessa vastaan ja perehdytys menisi hukkaan”. Tai jopa liian kokenut johonkin tehtävään. Miettikääpä sitä. Muutamia paikkoja taasen en kyennyt ottamaan vastaan, koska ne olisi pitänyt aloittaa heti, eikä lapselle ollut tuolloin päivähoitopaikkaa. Ei sitä sillä hetkellä voinut ennaltakaan hakea, kun Lahdessa subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuolloin rajattu. Olisihan sitä voinut palkata hoitajan, mutta loppupelissä oma työn tekeminen olisi tehnyt perheen tuloihin ison miinuksen, ja ihan niin innokas veronmaksaja en sentään ollut, että sellaiseen olisin lähtenyt. Maksoinhan sitä paitsi veroja ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahastani.

Hetkittäin kuitenkin huomasin toivottomuutta työnhaussa. Uskoin, etten koskaan pääse töihin. Harmittelin, miksi sain perheenlisäystä kesken määräaikaisen työsuhteen. Olisin varmaan saanut jatkoa ja vakinaistettua paikkani ilman tätä onnellista perhetapahtumaa. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi kohdallani hyvin. Sain osaamisellani esimerkiksi luottamustehtävissä osoitettua sellaisia taitoja ja tietoja, joilla pääsin kuin pääsikin takaisin työelämään.

Tiedän, että kaltaisiani on tällaisena silpputyön aikakautena useita. Eikä pelkästään pienten lasten vanhempia, vaan ikään ja taustaan katsomatta kaikenlaisia ihmisiä, joiden into ja motivaatio tehdä mitä tahansa työtä ei vaan riitä, tai on jopa liikaa työnantajille. Nämä ihmiset eivät ansaitse ryhmittelyä yhteen ja samaan “ne työttömät” lokeroon. (Ja älkää ymmärtäkö niin, että Mikan blogissa olisi näin tehtykään. Siitä kirjoituksesta päässäni syttynyt ajatus työttömien verotuksesta kirvoitti vain ajatteluani tähän, mitä nyt luet.) He ovat yhteiskuntamme kultahippuja. Täynnä intoa, tahtoa ja taitoa. Meidän pitäisi panostaa kaikkemme siihen, että he eivät luiskahda tuon itseänikin höyhenen kevyesti hipaisseen toivottomuuden puoleen, koska sieltä voi toisinaan olla vaikea kammeta ylös, vaikka eteen tuotaisiin kultatarjottimella se unelmien työpaikka, josta se tarmoa täynnä oleva aiempi työnhakija uskalsi vain haaveilla salaa.

Ne työttömät Read More »

Huoli huumeista ja huomisesta

“Vuodesta 2010 vuoteen 2017 huumerikokset ovat lisääntyneet Lahdessa 71 prosenttia.” kirjoitti YLE toukokuun 23. päivä julkaisemassaan uutisessa.

Lahdessa on tehostettu huumerikosten torjuntaa ja tutkimusta jo pidemmän aikaa, mikä toki vaikuttaa siihen, että myös rikosten määrä näennäisesti kasvaa, kun rikoksia paljastetaan ja kirjataan enenevässä määrin.

Ei se toki poista sitä tosiasiaa, että huumeita on ongelmaksi asti, koko maassa ja maailmassa, kun vain silmät auki tallustelee. Ja helppoahan näitä aineita on käsiinsä saada, niin myös muualla.

Valistustyötä tehdään esimerkiksi kouluissa, mutta miten? Se yksi tai kaksi sessiota vuodessa ei ehkä riitä. Ne on omankin muistikuvan mukaani olleet vain sellaisia mukavia ylimääräisiä, normaalista kouluarjesta poikkeavia hetkiä. Jos huumeet otettaisiin jokapäiväiseksi keskustelunaiheeksi, olisi se kenties tehokkaampaa. Miten, en tiedä, mutta uskon kasvatuksen ammattilaisilla löytyvän siihenkin ideoita, kun vain annetaan tilaisuus.

Ehkä myös inhomarkkinointi toimisi tässäkin. Nythän nuorille näytetään esimerkiksi liikenneonnettomuuksista pysäyttäviä ja hätkähdyttäviä videoita, kuvia ja tarinoita.

Lööpeissä pyörivät huumejulkimot ei anna oikeaa kuvaa huumeiden käyttäjän todellisuudesta. Jospa rohkean päräyttävä silmille hyppäävä bussipysäkkimainoskampanja rohkaisisi myös vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa huumeista entistä syvemmin.

Toisaalta, niin paljon kuin esimerkiksi kiusaamisen vastaista työtäkin tehdään, ei kiusaamistapaukset ole vähentyneet. Kiusaaminen vaihtaa vain muotoaan, ja mikä pahinta, välttämättä (räikeimpiä tapauksia lukuunottamatta) kiusaaja ei edes ymmärrä ja tajua kiusaavansa, ilman, että kiusattu sen kaikin mahdollisin keinoin tuo ilmi ja sivulliset uskaltavat puuttua huomatessaan moista toimintaa. Ehkä näissä ns. trendihuumeissa ei nuoret aina tajuakaan ottavansa huumeita, vaan jotain millä saa vähän lisää potkua arkeen. Siksi sivullisten puuttuminen on tässäkin kohtaa tärkeää. Jos huumebisnes näyttäytyy kaikille keskustassakin kulkeville, niin rohkeasti puuttumaan. Ei tarvitse itse mennä väliin, mutta ilmoittaa vaikka poliisille näkemänsä. Siitä se lähtee, kun meistä jokainen lopettaa sen ajattelun, että “kyllä joku muu siihen puuttuu”. Ei puutu. Sillä me mahdollistamme tällaiset ongelmat. Suljemme silmät ja uskottelemme itsellemme, että kaikki on hyvin, joku muu hoitaa. Kaupunki hoitaa. Ja mikäs se kaupunki onkaan? Se olemme me, kaupungin asukkaat.

Huoli huumeista ja huomisesta Read More »

Kunnan vastaus vai vastustus maauimala-aloitteeseen

Kunnan vastaus 17.2. heille siirtämääni aloitteeseen saapui tänään 22.2.2018. Löydät sen liitteineen kuntalaisaloite.fi -palvelusta. Nopeaa työtä, sanoisin. Siitä pointsit kunnalle. Ilmeisesti vastaus on ollut työn alla jo aiemmin.

Liikuntapalvelut-yksikkö antaa vastauksenaan Susanna Norjan kuntalaisaloite.fi-palvelussa elokuussa 2017 julkaistuun ja nyt Lahden kaupungin vastaanottamaan kuntalaisaloitteeseen liitteen mukaisen vuoden 2014 liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätöksen vastaavankaltaisesta aloitteesta (4. 9. 2014, §88).

Lautakunnan päätöksen mukaisesti pitkään käytössä ollut aikatauluraami maauimalakaudelle jatkuu vuoteen 2020 saakka.

Tulevan kesän 2018 osalta on huomioitavaa, että kaksi kaupunkikonsernipäätöksillä mäkistadionille/maauimalaan osoitettua suurtapahtumaa (Red Bull 400 12.5. 2018 sekä Cheekin kaksi konserttia 24.-25.8. 2018) asettavat suuren haasteen pysyä ko. lautakuntapäätöksen mukaisessa maauimalakauden pituudessa ilman lyhennyksiä.
Red Bull 400-tapahtuman sopimus jatkuu vuoteen 2020 saakka sijoittuen ko. ajankohtaan.

Maauimalan tekniset rakenteet niin kiinteiden rakenteiden kuin allastekniikan osalta edellyttävät investointeja lähivuosina, jotta allas voidaan pitää edelleen käytössä.

 

VASTAUKSENI KUNNALLE:

Ensinnäkin, tuntuu hullulta, että vuonna 2014 on linjattu maauimalan aukioloajoista vuoteen 2020 saakka. Tai siis hienoahan se on, että tässä kaupungissa edes jotain osataan suunnitella ja päättää pidemmällä aikaikkunalla. Tällaisessa asiassa näyttää kuitenkin siltä, että asiaa ei haluta edes ajatella tai käsitellä, vaan piiloudutaan tuon vuonna 2014 tehdyn päätöksen taakse. Ajat muuttuvat, käyttötavat muuttuvat ja tarpeet muuttuvat. Kivimaan uimahallin remontin ajankohdasta ei esimerkiksi tuolloin vielä ollut tietoa, sillä hankesuunnitelma on hyväksytty vasta 2016.

On todella loistavaa, että mäkimonttuun saadaan uusia tapahtumia. Konserttipaikkana se on erinomainen. Rohkeaa toimintaa, että kaupunkikonsernipäätöksillä on isoja tapahtumia osoitettu monttuun, vaikka se aiheuttaakin kaupungin vastauksen mukaisesti suuria haasteita kulttuuri- ja liikuntalautakunnan vuonna 2014 asettaman maauimalan aukioloaikaraamin noudattamiselle. (Rivien välistä uskallan muuten lukea, että aukiolokausi tulee näihin tapahtumiin vedoten olemaan tänä kesänä entistä lyhyempi.)

Mutta nyt seuraa vähän maalaisjärjellä toteutettua pohdintaa. Tulevassa Cheekin konsertissa lava on suunniteltu altaan päälle, mikäli ihan oikein tuota karttakuvaa tulkitsen. Luulisin ja uskoisin hyvin vahvasti, että tänä päivänä on mahdollista peittää allas väliaikaisesti niin, että sen päälle voi rakentaa vaikkapa nyt sitten esiintymislavan. Samalla lailla sen voinee pitää peitettynä myös Red Bull -ylämäkijuoksutapahtumassa. En tiedä miltä taholta tällaista asiaa voisi selvittää. Kuitenkin tekniset rakenteet vaativat mittavia investointeja lähivuosina, joten tämä tulisi sisällyttää kyseisiin investointeihin, jotta alue saadaan ns. tehokäyttöön. Samalla tavalla kaupungin rakennukset pyritään pitämään tehokäytössä, miksipä ei ulkotilat, etenkin kun kyse on todella kaupunkimme helmestä myös turistinäkökulmasta katsottuna.

Vastauksessa oli myös mukana maauimalatekniikkaan liittyvä listaus keväisistä avaus- ja syksyisistä sulkemistoimenpiteistä. Listauksesta ei kuitenkaan käynyt ilmi, miten kauan mikäkin toimenpide vie aikaa, kuinka monta henkilöä se vaatii tai missä järjestyksessä nämä asiat on suoritettava. Monet asioista voi varmasti toteuttaa samanaikaisesti ja nopeammin kuin mihin nyt on totuttu. Ymmärrän kyllä, että Lahti Aqua asettaa tietyt raamit sille, kuinka paljon vettä saa juoksuttaa viemäriverkostoon. Mutta kuinka kauan altaan täyttö ja tyhjennys vie? Ehkäpä tyhjennystä voisi vauhdittaa myös pumppuautolla. Vastaavasti täydennykseen voisi pyytää apua vaikkapa palokunnalta, puhdasta hanavettähän sieltäkin säiliöstä tulee, joten sama kai, lirutetaanko altaaseen vesi paikan päällä hanasta vai kuljetettuna muutaman kilometrin päästä. Jos tämä olisi jonkun yksityisen yrittäjän hanskaama projekti, ei tällaisista asioista tulisi ongelmaa. Ratkaisuja löytyy, jos vain halua on. Niinkuin tuo ensilumenlatu marraskuuksi 2018 oli päätös, jossa ennenkaikkea asenne ja tahtotila ratkaisi. Toivon, että liikunta- ja kulttuurilautakunnalta löytyy tahtotilaa myös tässä asiassa. Annetaan Lahden olla liikuntakaupunki. Myös kesällä.

Kunnan vastaus vai vastustus maauimala-aloitteeseen Read More »

Työnhaku se vasta kovaa työtä onkin

Pakko tunnustaa, että olin suht onnellinen määräaikaisen työsuhteeni loppumisesta äitiyslomani aikana. Pääsin jatkamaan mielestäni päivähoitoon laitettavaksi aivan liian pienen ja kehittymättömän lapsen kanssa kotikasvatusta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Lapsi kasvoi ja vei resurssejani niin, ettei työnhaulle jäänyt aikaa eikä voimia. Kun lapsi ei ole päivähoidossa saamassa varhaiskasvatusta ja oppimassa, kuinka toisten kanssa toimitaan, on suositeltavaa hoitaa tätä seikkaa käymällä muunlaisissa avoimissa paikoissa. Tällaisia ovat perhekahvilat, kerhot, ihan vaan leikkipuistot ja niin edespäin. Lisäksi pitää ulkoilla, liikkua, oppia ja kokea kaikenlaista uutta. Ei siinä siis lapsen kanssa aikaa työnhaulle jää. Se kun vaatii keskittymistä. Iltaisin taas alkaa jo itseäkin uuvuttaa päivän touhuilut ja jatkuva läsnäolo niin, ettei ainakaan minulla ajatus toimi mitenkään nokkelasti työhakemuksia ajatellen.

Kerron tässä esimerkin viimeisimmästä työnhausta. Bongattuani työpaikkailmoituksen, käytin ehkä noin tunnin verran hakemuksen laatimiseksi. Konsultoin tuttuja, jotka oikolukivat ja ehdottivat joitain muutoksia ja lisäyksiä. Ehkä aikaa lähetyseen asti meni yhteensä enemmänkin kuin vain tunti. Ja jos työnantaja ei olisi ollut minulle aiemmin edes jollain tasolla tutuksi tullut organisaatio, olisi minulla varmasti mennyt vielä toinenkin tunti, tai ainakin puolikas selatessani heidän viestintäkanaviltaan erilaisia vinkkejä, joita hakemusta laatiessa voisi hyödyntää. Sähköpostin mentyä odoteltiin. Ja tulihan se kutsu haastatteluun. Ja kuten nykyään on monessa paikkaa tapana, tuli soiton perässä sähköpostiin ennakkotehtävän ohjeet materiaaleineen. Lukemista, lukemista ja perehtymistä. Pelkästään postiin tulleita materiaaleja kahlasin ja sisäistin varmaan pari tuntia. Lisäksi pari tuntia vierähti ennakkotehtävän ideoita päässä pyöritellessä, ja muualta niitä varten lisätietoa hankkiessa. Sitten se varsinainen ennakkotehtävä. Olisi tämän kai voinut tehdä rumana A4-paperinakin, mutta päätin ehkä erottua joukosta laatimalla visuaalisestikin mukavan Prezi-esityksen. Tähän luulin upottaneeni kolme tuntia. Flunssa iski tuolloin pahasti päälle, ja nyt kun mietin, että työstin esitystä klo 17-21 välisen ajan vain pienillä juomatauoilla, huomaan kuluttaneeni siihen neljä tuntia. Ehkäpä jos flunssan aiheuttama olotila olisi laskettu pois, pitkää Prezin rakennustaukoa ei olisi ollut ja en olisi niin täydellisyyteen tähtäävä tällaisissa tuotoksissa, olisi tuo aika tosiaan lyhentynyt tuntiin. Omaa tyhmyyttä siis, ja olosuhteiden pakkoa. Kenties jos olisin jo edeltävänä päivänä hoitanut lapsen mummulaan yökyläilemään ja tehnyt esityksen terveenä, olisi sekin vaikuttanut käytettyyn aikaan. No, ennustaja kun en ole, en voi tästä itseäni suuremmin moittia.

Varsinaiseen haastatteluun Helsinkiin kulutin tietty matkoihin edestakaisin sen pari tuntia. Haastattelu itsessän kesti tunnin. Mikäli sikäli onnistuisin, olisi tiedossa jatkohaastattelu toisena päivänä. Ja niin vain tuli kutsu jatkokierroksellekin, heti seuraavaksi päiväksi. Pikaisesti konsultointia taas, mitä haastattelussa tällä kertaa voisi seurata. Miten voisin vielä perehtyä ja mitä kannattaa vielä “opiskella”. Kaiken kaikkiaan ehkä vielä 2-3 tuntia käytin erilaista tietoa kahlatessani. Mikään ei tuntunut yön pikku tunteina jäävän päähän kunnon särky- ja kuumelääkityksen alla. Ja seuraavana päivänä taas Helsinkiin tunnin matkustus, noin tunnin haastattelu ääni käheänä, nenä aivan tukossa ja pää sellaisessa paineessa, että omat ajatuksetkin lähes kaikuivat. Ja sitten kotiin jännittämään. Tai lähinnä oloaan parantelemaan ja huilaamaan. Että jos tässä nyt laskee tunteja, niin sellaiset arviolta 15-20 tuntia meni tähän yhteen työnhakuun. Ja “valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”. Jei. Tulin kakkoseksi. Harmi, ettei näistä kakkossijoista saa palkintoja, minulla niitä olisi jo aika liuta. Ne ei lämmitä mieltä, eikä juuri taloakaan. Kaverini toki tsemppasi, että “Ajattele, olet kuitenkin tullut nyt monta kertaa kakkoseksi eri rekryissä. Et vikaksi, et kolmanneksi tai neljänneksi tai miksikään muuksi vaan kakkoseksi, se on aika hyvin se.” Onhan se, mutta työnhaussa muilla kuin ykkössijoilla ei ole merkitystä. Ehkä se hieman kohottaa itsetuntoa, mutta ei tarpeeksi estääkseen sen hakuun käytetyn ajan ja nähdyn vaivan hukkaan valumisesta aiheutuvan romahduksen. Hetki menee, kun miettii taas seuraavaa yritystä, että miksi vaivautua. Eihän minusta ole kuin kakkossijoille. Mutta niin sitä vaan on pakko yrittää. Ei se helppoa ole. Eikä mielekästä.

Ja jottei tämä kaikki olisi näinkään helppoa, on valtiomme päätöksentekijät päättäneet kaikessa viisaudessaan, että työttömien tulee tehdä töitä 18 tuntia tai osallistua työttömyyspalveluiden tarjontaan viiden päivän ajan about jonkun kolmen kuukauden työttömyysjakson aikana, TAI MUUTEN (kuulostaa just niin kepiltä porkkanan sijaan) tukea leikataan. Kysynpä vaan, että mistä sen 18h töitä löytää??? Ja kuinka monta tuntia sen hakemiseksi meneekään… Ja että mistä ihmeestä sitä ihminen järjestää lapselleen hoitopaikan siksi aikaa? Huh. Kyllä olen kokoomuslainen ja tiedän, kyseinen puolue siellä istuu päätöksiä tehtailemassa. Mutta, että onko siellä ihan oikeasti mitään todellisuuden tajua tämän päivän työnhausta ja muista arkeen liittyvistä, osin heidän itsensä suunnittelemista arjen haasteista (kuten subjektiivinen hoito-oikeus)??? Tai saahan sitä tilattua kotiinkin lastenhoitajan, mutta kyllä se tulee sitten niin kalliiksi jo, että mieluummin antaa leikata sen rangaistusprosentin tuestaan pois. Ja minä kun luulin, että kaikenlaisia loukkoja tässä yritetään purkaa. Päinvastoin. Ihan lähtökohtaisestikaan ei kaikkia työttömiä voi laittaa samalle viivalle. Se on silkkaa typeryyttä, mutta harva sitä ymmärtää, ennenkuin itse kokee. Onneksi noilla maamme ykköspäättäjillä ei sellaista ole sopeutumiseläke turvanaan tiedossa hetkeen. Tekisi mieli päättää tämä kommarimaisesti VMP lausahdukseen ja irtisanoutua puolueestakin. Mutta eihän se mitään hyödyttäisi. Jatkan tässä siis kohti seuraavia rekrytointeja.

Ai niin ja kritisoijille tiedoksi. Olen hakenut töitä myös kaupan kassalta yms, mutta en pääse edes haastatteluihin asti. Etsivät varmasti pidempiaikaisia työntekijöitä, ja huomaavat, että oma tähtäimeni on toisaalla. Oman fysiikkani tuntien en myöskään viitsi hakea esimerkiksi siivoustehtäviin, sillä muutaman päivän jälkeen jäisin järjettömän kivuliaiden hermopinteideni kera sairaslomalle. Eikä se työnantajaa ajatellen ole kovinkaan kiva kuvio. Toisaalta, kai se kohta on pakko.

Työnhaku se vasta kovaa työtä onkin Read More »

Tavoitteena Lahden oma Pikku Kakkosen teemapuisto

Melkein kahden kuukauden blogitauko. Myönnetään. Vaaliähky voi iskeä kirjoittajallekin. Varsinkin kun tuottaa sisältöä moneen eri paikkaan, monelle eri taholle ja monessa eri muodossa.

Twitter on nousemassa uudestaan suosikikseni. Ei sitä turhaan microblogiksi kutsuta. Oikeaan blogiin kirjoittaessa pitäisi olla aina jotain ajatusta suurempaa mietintöä pohjana. Twitterissä riittää pieni aloitus, josta seuraa joskus laajempaakin keskustelua. Mielekkäämpää minulle, kuin tällainen yksinpuhelu.

Luottamuspaikat muuten jaettiin. Saanen jatkaa radio- ja tv-museosäätiön hallituksessa vielä tämän kuluvankin vuoden jälkeen. Se on aika huippu juttu, sillä mielestäni meillä on hommat pahasti kesken. Uusittu museo näyttelyineen on auki, mastosta hyppivät basehyppääjät, mutta näköalaravintola puuttuu vielä. Sen työstöä jatketaan. Radiomäki ja erityisesti museon alue olisi mielestäni oiva paikka Pikku Kakkos-teemaiselle, isolle leikki- ja touhupuistolle, jossa kierrellessä voisi pienemmät ja isommat kuluttaa aikaansa yhdessä tai erikseen. Nivoutuisi aika hyvin yhteen museon sisällönkin kanssa, onhan Pikku2 ilahduttanut meitä suomalaisia television katsojia jo 40 vuoden ajan. Tätä olen jo ehdottanut, ja aion tottavie jatkaa asian tiimoilta jatkossakin, tavoitteena puiston toreutuminen. 

Lisäksi toimin Sari Niinistön varajäsenenä Sivistyslautakunnassa, sekä Ida Rantasen varajäsenenä Päijät-Hämeen jätelautakunnassa.

Tavoitteena Lahden oma Pikku Kakkosen teemapuisto Read More »

Scroll to Top