Viime aikojen yksi suurimpia uutisia on ollut AKT. Liiton hallitus erotti viestintäpäällikkönsä luottamuspulan vuoksi. Viestintäpäällikön kerrottiin toistuvasti hyökänneen liittoa ja sen puheenjohtajan toimintaa vastaan vahingoittaen näin liiton julkisuuskuvaa (kuva allekirjoittaneelle liitosta on syntynyt vasta tämän jupakan myötä, että onnea heille). Mediassa hallituksen varapuheenjohtaja kertoi tilanteen olevan valitettava, mutta vaihtoehtona ainut. Jos kyseisen hallituksen mielestä ei tosiaan ollut muuta vaihtoehtoa niin miksi ihmeessä saamme nyt lukea lehdistä viestintäpäällikön palaavan töihin? Mediamylläkän vuoksi varmasti myös puheenjohtaja hyllytettiin. pelastetaan julkisuuskuvasta se mikä pelastettavissa on…


Minua tässä lähinnä ihmetyttää kaksi asiaa. Ensimmäisenä AKT:n hallitus. Kuinka moni muu kyseisen hallituksen päätöksistä on ollut ”vaihtoehdoiltaan ainut”? Onko hallituksen jäsenillä pokkaa seistä päätöstensä takana jatkossakaan, vaikka niistä keskusteltaisiin julkisesti? Ja toiseksi, miten ihmeessä viestintäpäällikkö palaa töihinsä iloisin mielin? Eikö häntä kohtaan osoitettu luottamuspula vaivaa lainkaan? Tai eikö hänelle ole potkujen ja kaiken syyttelyn jälkeen syntynyt luottamuspulaa työnantajaansa kohtaan? Ja oikeastaan vielä kolmantena seikkana, miten ihmeessä tämän kaiken jälkeen voisi työrauha palata?


Toisaalta, oliko tässä kyse kokonaisuudessaan hieman suuremmasta mediatempauksesta? En nimittäin ole nähnyt oletettavasti hetkeksi auenneen viestintäpäällikön tehtävän rekryilmoitusta missään, vaikka viestintäalan työpaikkoja aktiivisesti seuraankin. Luulisi, että noinkin isolla ja merkittävällä taholla olisi ollut kiire saada uusi henkilö viestintätehtäviin… Onhan heillä toki viestintävaliokunta ja varmasti hetkellisesti viestintäasioita voi hoitaa vaikkapa liittosihteeri. Jollain tapaa kuitenkin toivoisin, että kaikilla muilla organisaation toimihenkilöillä olisi niin paljon hommia omalla sektorillaankin, että niinkin merkittävän roolin kuin viestintäpäällikön tehtäviin olisi välittömästi edes avattu rekrytointi. 20 päivää on aika pitkä aika (ilmoitus irtisanomisesta 2.3. ja päätös paluusta töihin 22.3.) kohun keskellä ilman viestintäpäällikköä. Eihän tuossa ajassa tokikaan olisi uutta henkilöä tehtävään rekrytoitu, mutta luulisi rekrytoinnin edes auenneen.


Oli miten oli, ihme juttu.

Tänään sosiaalisessa mediassa on levinnyt Iltasanomat.fi -sivujen julkaisema artikkeli siitä, miten demokratian ongelmana on ihmisten älyn puute. Siinä viitataan erään yhdysvaltalaisen yliopiston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan ”epäpätevät” ihmiset eivät osaa arvioida oikein muidenkaan ihmisten pätevyyttä. On siis vaikeaa ymmärtää viisaita ideoita ja ajatuksia, tai hyväksyä niitä. Tulos: demokratia ei valitse parhaimpia henkilöitä valtaan.


Itse kyseenalaistan tutkimusta. Ensinnäkin, onko pätevyys yhtä kuin älykkyys? Tuskinpa vain. Lähinnä nyt puhutaankin pätevyyksistä. Jotta osaisin äänestää pätevää henkilöä, minun tulisi olla lähes yhtä pätevä kuin hänkin on. Mutta onko kyseinen ehdokas taas yhtä pätevä kanssani jossain toisessa asiassa. Kumpi silloin onkaan pätevämpi, ja kummanko ehdolle kannattaisikaan asettua? Ei kukaan voi olla pätevä kaikessa. Ei edes ehdokkaat. Tietämällä asioista yleisellä tasolla, hieman historiasta, asioiden vaikutuksista muualle voi jo aika helposti päätellä kuka ehdokkaista pätevyyksillään tehtävään parhaiten sopisi.


Haasteena on aika. Jos tänään painitaan talousasioiden parissa, voi vuoden kahden päästä työn alla olla joku täysin muunlainen tapaus. Politiikassa valitut henkilöt ovat mukana ainakin 4 vuotta. Mitä hyötyä on siis talouskriisin aikaan valituista talousexperteistä silloin, kun taloushuolet on voitettu ja tilalla on muut huolet? No ainakin se, ettei uudestaan ajauduta kriisiin, mutta riittääkö se pätevyys sitten muuhun? Valitaanko valtaan silloin pätevimpiä henkilöitä, jos peilataan heidän ominaisuuksia ja tietämystä juuri sen hetken ajankohtaisena velloviin asioihin? Olisiko äänestäjä älykkäin silloin, kun osaa ennustaa tulevaisuuteen ja valitsee koko ajanjaksoa ajatellen pätevimmän henkilön? Olisi. Mutta harvallapa meistä kristallipalloa nurkissa pyörii. Siksi kuvaan astuukin arvot.


En usko, että tutkimustulokset voisivat milloinkaan osoittaa, että yhtä älykkäiden ihmisten arvomaailma olisi identtinen. Arvot lähtevät ihmisestä itsestään, siitä mitä on kokenut, mitä ympärillä on jne. Jos jotain tehtävää kohtaan pätevyyksiltään on kaksi saman tason ehdokasta, valinta tapahtuu varmasti heidän arvomaailmaansa tarkastellen. Lisäksi ihmisillä on eri intressit, mutta jos nyt kuitenkin ajatellaan niin, että yhtä älykkäillähän olisi yhtenäiset intressit. Eihän älykkäillä ja pätevillä (kärjistetysti) voisi toisistaan poikkeavia intressejä tai arvomaailmaakaan olla. Mihin tällä päätyisimme? Jonkin sorttiseen diktatuuriin. Tosin puhutaanhan demokratiastakin enemmistön diktatuurina. Artikkeliin viitaten, vain tyhmät kuuluvat poliittiseen vähemmistöön, eli häviäjiin. Koska demokratiaa ei kuitenkaan haluta ajatella tuollaisena, on tulos aina eräänlainen kompromissi koko kansan (äänestäneiden) haluista.


Artikkelissa nimenomaan puhutaan valinnoista nimenomaan politiikan saralla. Miksei se pätisi muuhunkin. Miettikääpä vaikka millä pätevyydellä rekrytointifirmat arvioivat hakijoiden pätevyyksiä mitä moninaisempiin tehtäviin?