Yhteiskunta

Ei veronkorotuksia!

ESS Vaalikone väitti veronkorotuksia paremmaksi vaihtoehdoksi kuin palveluiden karsimista. Olin eri mieltä. Miksi?

Kunnan on toteutettava ensisijaisesti lakisääteiset tehtävänsä. Siinä mielessä niin sanottujen ylimääräisten palveluiden karsiminen tulee jossain kohtaa eteen, ellei kuntataloutta saada hyvälle mallille ja esimerkiksi verokertymää kasvatettua kestävästi. Ei kuitenkaan tekemällä veronkorotuksia, vaan esimerkiksi kasvattamalla veronmaksajien kokonaismäärää. Uusien yritysten houkutteleminen alueelle on erittäin kannattavaa tältä osin.

Kolikoita

Miksi ei veronkorotuksia?

Kunnallisveron korottaminen vähentää suoraan kunnan asukkaiden ostovoimaa. Se näkyy siis suoraan meistä jokaisen rahapussissa. Tämä taas vaikuttaa alueemme elinvoimaisuuteen ja sitä myöten työllisyyteen. Ei kovin kestävä ratkaisu, sillä veronkorotuksia seuraa usein uusia veronkorotuksia, kun työttömyys lisääntyy ja talous sakkaa. Edessä on ikuinen oravanpyörä, josta voi selvitä voittajana ainoastaan elvyttämällä aluetta elinvoimaiseksi. Miksi odottaa siihen asti, että pitää elvyttää, kun voimme tehdä oikeaan suuntaan osoittavia ratkaisuja jo nyt?

Työpaikkoja ei synny itsestään. Se vaatii lisää työllistäjiä, eli yrityksiä. Lahti on logistiselta sijainniltaan erinomainen vaihtoehto yritysten sijainniksi. Verrattuna muihin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseutuun, on Lahti kustannuksiltaan myös huomattavasti edullisempi vaihtoehto yrityksen kotipaikaksi, oli kyse sitten pienestä mikroyrityksestä tai isosta suuryrityksestä. Yritykset valitessaan kotipaikkaa itselleen seuraavat vaihtoehtoinaan olevien kuntien taloudenhoitoa ja päätöksentekoa. Jos kunta päätöksissään rajoittaa ostovoimaa, ei se anna yritykselle kovin ruusuista kuvaa tulevaisuudesta. Siksi ei veronkorotuksia.

Lahti ansaitsee kestävää taloudenhoitoa. Me ansaitsemme sen.

Ei veronkorotuksia! Read More »

Pitäiskö tästä puhua kotona?

Alakoululaiset jäi kiinni rysän päältä rikkoessaan toisten omaisuutta. Lapset eivät ymmärtäneet sen olevan väärin, koska joku muukin oli niin tehnyt. Lasten vanhemmille tästä ehdotettiin puhuttavan kotona vähän lisää. Siis tottakai, näinhän sitä luulisi jokaisen vanhemman tekevän, kiittävän tiedosta ja ottavan homman haltuun lasten kasvattajana. Opettavan, mikä on oikein ja mikä väärin, miten saa toimia ja miten ei. Ehkä miettivän yhdessä, miten asian voisi korvata ja miten toimia vastaisuudessa esimerkiksi silloin, kun näkee muiden tekevän vastaavaa. Sitähän se on, vanhemmuus. Mutta yllättäen vanhemmat olivatkin huolissaan lastensa saavan niskoillensa syyt jostain, mihin muutkin olivat olleet osallisina.

Milloin se, että joku toinen on toiminut väärin, on oikeuttanut myös muut toimimaan niin? Ja milloin tällaisen toiminnan hyväksymisestä on tullut hyväksyttävää? Koska siitähän tuossa esimerkissä on kyse. Ja vastaus on yksinkertainen. Silloin, kun vanhempi on kadottanut ajatuksen itsestään kasvattajana. Miksi näin pääsee käymään?

Siluettikuvassa lapsi ja vanhempi

Kun vauvat on äitiensä vatsassa, käydään äitiysneuvolassa. Kun lapset on ulkona maailmassa, unohdetaan vanhemmat neuvolakäynneillä melko totaalisesti. Kaikki asiat keskittyy lapsen kasvuun ja taitojen kehittymiseen. Kukaan ei kysy miten vanhemmat kasvattajina pärjäävät ja edistyvät. Sellaisia peruskysymyksiä ruoasta ja nukkumisesta, jaksamisesta ja pärjäämisestä kyllä, mutta ei kysymyksiä kasvattamiseen liittyen yhtään syvemmin.

Mielestäni neuvoloissa olisi mahdollisuuden paikka ohjata vanhempia paremmin siihen, että oppivat ottamaan enemmän vastuuta lastensa kasvattamisesta kunnon kansalaisiksi. Nykyinen neuvolasysteemi on varmasti monelle hyvä ja auttava, ja asioihin varmasti saa kasvatuksessakin tukea ja apua, jos pyytää ja kysyy. Tai jos vastaa joihinkin tiettyihin kysymyksiin “väärin”, jotta neuvolahoitajan hälytyskellot soi. Mutta harva sellaista lopulta ehkä tekee tai apua pyytää. Varsinkaan ne, joille se eniten olisi tarpeen, koska eivät tajua olevansa hukassa kasvattajina.

Pienen lapsen käsi aikuisen käden päällä

    Pitäiskö tästä puhua kotona? Read More »

    Ne työttömät

    Innostuin korjaamaan ehdokaskollega Mikan veroaiheiseen blogiin liittyen, että työtönkin maksaa veroa. Itseasiassa työttömyyspäivärahan verotus on suhteessa ankarampi mitä saman verran palkkaa tienaavalla. Miksi näin? Joskus aikanaan tämä lienee säädetty kannustimeksi työttömyyden sijaan ansaita palkkaa työssä, jolloin samasta summasta käteen jää enemmän. Fiksuahan se onkin niin, harmillista vain, ettei sitä asiaa oikeastaan missään mainosteta eikä moni varmaan asiaa tajuakaan.

    Työttömistä puhuttaessa karsastan kuitenkin aina sitä stereotyyppistä ajatusta yhteiskunnan varoilla elelevästä sohvaperunasta, jota ei vain kiinnosta työnteko. Toki niitäkin takuulla löytyy, samoin kuin rappioalkoholisteja, joiden etuudet valuvat suoraan kurkusta alas. Tähänkin on toki syynsä, miksi ovat tällaiseen tilanteeseen päätyneet.

    Työttömien joukossa on kuitenkin osaavia, fiksuja, työntekoon motivoituneita työnhakijoita, joita ei syystä tai toisesta ole onni potkaissut rekrytoinneissa. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että monta hakemusta päivässä yli vuoden ajan kirjoittaneena, se ei aina ole helppoa. Usean kerran monivaiheisissa rekrytoinneissa saavutetut kakkossijat eivät lämmittäneet yhtään, vaikka olinkin siihen mennessä peitonnut kymmeniä tai satoja hyviä hakijoita. Silti joku oli aina parempi. Sillähän ei saanut olla merkitystä maaliviivalla häviämiselle, että olin pienen lapsen äiti. Eihän?

    Löydä työ -painike tietokoneen näppäimistöllä

    Kyse ei myöskään ollut siitä, ettäkö olisin ollut nirso. Hain siivoojaksi, kaupan kassalle, varastotöihin, postittajaksi, mutten päässyt edes haastatteluihin asti, koska erästäkin rekrytoijaa siteeraten “olisit kallis rekry, kun siirtyisit uusiin tehtäviin heti sellaisen tullessa vastaan ja perehdytys menisi hukkaan”. Tai jopa liian kokenut johonkin tehtävään. Miettikääpä sitä. Muutamia paikkoja taasen en kyennyt ottamaan vastaan, koska ne olisi pitänyt aloittaa heti, eikä lapselle ollut tuolloin päivähoitopaikkaa. Ei sitä sillä hetkellä voinut ennaltakaan hakea, kun Lahdessa subjektiivinen päivähoito-oikeus oli tuolloin rajattu. Olisihan sitä voinut palkata hoitajan, mutta loppupelissä oma työn tekeminen olisi tehnyt perheen tuloihin ison miinuksen, ja ihan niin innokas veronmaksaja en sentään ollut, että sellaiseen olisin lähtenyt. Maksoinhan sitä paitsi veroja ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahastani.

    Hetkittäin kuitenkin huomasin toivottomuutta työnhaussa. Uskoin, etten koskaan pääse töihin. Harmittelin, miksi sain perheenlisäystä kesken määräaikaisen työsuhteen. Olisin varmaan saanut jatkoa ja vakinaistettua paikkani ilman tätä onnellista perhetapahtumaa. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi kohdallani hyvin. Sain osaamisellani esimerkiksi luottamustehtävissä osoitettua sellaisia taitoja ja tietoja, joilla pääsin kuin pääsikin takaisin työelämään.

    Tiedän, että kaltaisiani on tällaisena silpputyön aikakautena useita. Eikä pelkästään pienten lasten vanhempia, vaan ikään ja taustaan katsomatta kaikenlaisia ihmisiä, joiden into ja motivaatio tehdä mitä tahansa työtä ei vaan riitä, tai on jopa liikaa työnantajille. Nämä ihmiset eivät ansaitse ryhmittelyä yhteen ja samaan “ne työttömät” lokeroon. (Ja älkää ymmärtäkö niin, että Mikan blogissa olisi näin tehtykään. Siitä kirjoituksesta päässäni syttynyt ajatus työttömien verotuksesta kirvoitti vain ajatteluani tähän, mitä nyt luet.) He ovat yhteiskuntamme kultahippuja. Täynnä intoa, tahtoa ja taitoa. Meidän pitäisi panostaa kaikkemme siihen, että he eivät luiskahda tuon itseänikin höyhenen kevyesti hipaisseen toivottomuuden puoleen, koska sieltä voi toisinaan olla vaikea kammeta ylös, vaikka eteen tuotaisiin kultatarjottimella se unelmien työpaikka, josta se tarmoa täynnä oleva aiempi työnhakija uskalsi vain haaveilla salaa.

    Ne työttömät Read More »

    Ne pienet arkiset asiat

    Lupauduin syksyllä kuntavaaliehdokkaaksi, ja olen sitä jo pariin otteeseen ehkä vähän katunutkin. Mutta tänään kun vedin pulkkaa perässäni 40 minuuttia laidasta laitaan hiekoitetulla, pakkaslumisella kävelytiellä, muistin taas erityisen vahvasti, miksi olen valmis lähtemään mukaan. Se on ne pienet ja isotkin päivittäiset tai kausittaiset arkiset asiat, jotka yksinkertaisesti hoitaisin paremmin.

    Susanna vetää perässään pulkkaa

    Esimerkkinä nyt tämä kävelyteiden kokonaisvaltainen hiekotus ainakin täällä lapsiperheiden suosimassa Renkomäessä, varmaan muuallakin Lahdessa. Ei siinä toki liukastele kukaan, mikä se päätarkoitus varmaan on, mutta toisaalta pakkaslumella harvemmin pääsee liukastelemaankaan, ellei sitä pintaa ole esimerkiksi auralla sliipattu. Isot, teräväreunaiset kivet sen sijaan rikkovat koirien tassut, ehkä polkupyörienkin renkaat oikeasta kulmasta osuessaan, ja haittaavat lapsiperheiden ulkoilua. Tästä syystä sitten taas ensin ja viimeksi mainitut saattavat siirtyä suorittamaan päivittäisiä ulkoilujaan kuntoreiteille, siitäkin huolimatta, että ne näin talvisin ovatkin latuja ja merkitty vain hiihtäjille. Väärinhän se on, mutta liukkaalla autotiellä kulkemisen sijaan se varmasti koetaan turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Ladut siinä rikkoontuvat ja tulee vaaran paikkoja ja jopa hiihtäjän luita katkovia onnettomuuksia. On laturaivoa, koiraraivoa, ja ihan vaan raivoa. Kaikki vihaa kaikkia, vaikka tämäkin olisi voitu ratkaista niin, että vain toinen reuna kävelytiestä hiekoitetaan.

    Hiekoitettu, luminen tie

    Tämä on toki tien kunnossapidosta vastaavan urakoitsijan heiniä, mutta kaupungillehan nekin hommia tekevät, joten ohjeistusta ja linjausta sopimukseen se vaan vaatii. Tällainen järjestely ei varmasti mitään maksaisi, mutta sen sijaan, että tehdään vain yhteen kohderyhmään kumarteleva päätös pyllistäen toiseen suuntaan muille käyttäjille, on loppupelissä sellaista arkista hyvinvointia tukevaa tekemistä, joka on kultaakin kalliimpaa myös kaupungin tulevaisuuden kannalta. Näin minä haluaisin rakentaa ja kehittää kotikaupunkiani. Tehdä siitä hyvä kaikille.

    Jos haluat auttaa mua tässä tavoitteessa lähtemällä mukaan tekemään kampanjaa yhdessä niin olet erittäin tervetullut.

    Ne pienet arkiset asiat Read More »

    Huoli huumeista ja huomisesta

    “Vuodesta 2010 vuoteen 2017 huumerikokset ovat lisääntyneet Lahdessa 71 prosenttia.” kirjoitti YLE toukokuun 23. päivä julkaisemassaan uutisessa.

    Lahdessa on tehostettu huumerikosten torjuntaa ja tutkimusta jo pidemmän aikaa, mikä toki vaikuttaa siihen, että myös rikosten määrä näennäisesti kasvaa, kun rikoksia paljastetaan ja kirjataan enenevässä määrin.

    Ei se toki poista sitä tosiasiaa, että huumeita on ongelmaksi asti, koko maassa ja maailmassa, kun vain silmät auki tallustelee. Ja helppoahan näitä aineita on käsiinsä saada, niin myös muualla.

    Valistustyötä tehdään esimerkiksi kouluissa, mutta miten? Se yksi tai kaksi sessiota vuodessa ei ehkä riitä. Ne on omankin muistikuvan mukaani olleet vain sellaisia mukavia ylimääräisiä, normaalista kouluarjesta poikkeavia hetkiä. Jos huumeet otettaisiin jokapäiväiseksi keskustelunaiheeksi, olisi se kenties tehokkaampaa. Miten, en tiedä, mutta uskon kasvatuksen ammattilaisilla löytyvän siihenkin ideoita, kun vain annetaan tilaisuus.

    Ehkä myös inhomarkkinointi toimisi tässäkin. Nythän nuorille näytetään esimerkiksi liikenneonnettomuuksista pysäyttäviä ja hätkähdyttäviä videoita, kuvia ja tarinoita.

    Lööpeissä pyörivät huumejulkimot ei anna oikeaa kuvaa huumeiden käyttäjän todellisuudesta. Jospa rohkean päräyttävä silmille hyppäävä bussipysäkkimainoskampanja rohkaisisi myös vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa huumeista entistä syvemmin.

    Toisaalta, niin paljon kuin esimerkiksi kiusaamisen vastaista työtäkin tehdään, ei kiusaamistapaukset ole vähentyneet. Kiusaaminen vaihtaa vain muotoaan, ja mikä pahinta, välttämättä (räikeimpiä tapauksia lukuunottamatta) kiusaaja ei edes ymmärrä ja tajua kiusaavansa, ilman, että kiusattu sen kaikin mahdollisin keinoin tuo ilmi ja sivulliset uskaltavat puuttua huomatessaan moista toimintaa. Ehkä näissä ns. trendihuumeissa ei nuoret aina tajuakaan ottavansa huumeita, vaan jotain millä saa vähän lisää potkua arkeen. Siksi sivullisten puuttuminen on tässäkin kohtaa tärkeää. Jos huumebisnes näyttäytyy kaikille keskustassakin kulkeville, niin rohkeasti puuttumaan. Ei tarvitse itse mennä väliin, mutta ilmoittaa vaikka poliisille näkemänsä. Siitä se lähtee, kun meistä jokainen lopettaa sen ajattelun, että “kyllä joku muu siihen puuttuu”. Ei puutu. Sillä me mahdollistamme tällaiset ongelmat. Suljemme silmät ja uskottelemme itsellemme, että kaikki on hyvin, joku muu hoitaa. Kaupunki hoitaa. Ja mikäs se kaupunki onkaan? Se olemme me, kaupungin asukkaat.

    Huoli huumeista ja huomisesta Read More »

    Scroll to Top