Tänä vuonna kuntavaalit ja aluevaalit käydään samaan aikaan (13.4 2025) ja moni on kysynyt, miksi olen ehdolla vain kuntavaaleissa, vaikka kenties suurin osa ehdokkaista on ehdolla kummassakin vaalissa.
Haluan keskittyä täysillä vain kuntapuoleen, sillä koen, että kuntapolitiikassa voin vaikuttaa eniten meidän kaikkien arjen sujuvuuteen ja kaupungin kehitykseen. Kaupungin päätökset näkyvät suoraan jokapäiväisessä elämässä. Päiväkodit, koulut, liikuntapaikat, kaupunkiympäristö, asuminen ja muut kunnalliset palvelut ovat kaikki kaupungin vastuulla. Haluan olla mukana kehittämässä näitä asioita meidän asukkaiden parhaaksi.
Politiikka on vastuullista ja aikaa vievää työtä. Uskon, että yhden valtuutetun tehtävän hoitaminen tuottaa parempia tuloksia kuin usean tehtävän hoitaminen, sillä resurssit ovat rajalliset. Kahdella eri päätöksentekotasolla toimiminen voisi myös johtaa tilanteisiin, joissa joutuu tekemään päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Tai jääväämään itsensä päätöksenteosta. Mutta kumman tehtävän sitä asettaa ns. prioriteetiksi, jos kumpaankin on tullut valituksi asukkaiden toiveesta? Kahden (tai kolmenkin, kun miettii kansanedustajia) hatun taktiikka ei pitkällä aikavälillä palvele kenenkään etua. Uskon, että päätöksenteko on tehokkaampaa, kun voi keskittyä yhteen rooliin täysillä ja tehdä päätöksiä johdonmukaisesti ja vastuullisesti.
Hyvinvointia rakennetaan kunnissa
Kaupunki on yhteisön perusta. Sen elinvoimaisuus ja toimivat palvelut ovat edellytyksiä asukkaiden hyvinvoinnille. Haluan olla mukana rakentamassa kaupunkia, jossa yritykset voivat kasvaa, asukkaiden arki sujuu ja jokainen voi tuntea kuuluvansa yhteisöön. Alueellisen ja kunnallisen päätöksenteon välillä on luonnollisesti yhteyksiä, ja yhteistyöllä varmistamme, että palvelut toimivat sujuvasti ja tehokkaasti.
Tavoitteeni on tehdä työtä meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi – ja siihen työhön olen valmis panostamaan täysillä. Ota rohkeasti yhteyttä, jutellaan ja ideoidaan yhdessä, miten teemme Lahdesta entistä paremman paikan elää ja asua!