Julkaisin tuossa taannoin Facebook-sivuillani linkin mielestäni erinomaiseen blogitekstiin opiskelijapoliitikkona toimimisesta. Itsekin kolme vuotta aktiivisesti opiskelijakunnassa toimineena löysin monia pointteja ja uuttakin näkökulmaa aiheeseen. Riviopiskelijoiden aktivoiminen ja järjestäytyminen on haastavaa mutta tarpeellista, erityisesti edunvalvonnan kannalta. Ja sehän on se opiskelijajärjestöinen ensisijainen lakisääteinen tehtävä.
Ihmettelin samalla kommenttina linkityksessäni ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien erilaisuutta. Aikalailla samat edut ja palvelut saa opiskelijakuntien puolella ammattikorkeakouluissa vapaaehtoisesti jäseneksi liittymällä kolmas- tai jopa neljäsosahinnalla siitä, mitä ylioppilaskuntien puolella. Tottahan se on, että ylioppilaskuntien jäsenmaksua reilulla 40 eurolla vuosittain nostaa YTHS maksu, mutta silti pelkälle jäsenyydelle (joka yliopistopuolella on muuten pakollista, jos joku ei satu tietämään) hintaa jää reilusti paljon enemmän mitä jäsenyys opiskelijakunnissa kautta maan kustantaa. En nyt tehnyt tiukkaa tutkimusta vuosihinnoista, mutta oletukseni on viime vuosiin perustaen, että ylioppilaskuntien jäsenyys kustantaa keskimäärin 90-100 euroa, kun taas opiskelijakunnilla 22-28 euroa.
Lähtökohdiltaan ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat ovat varsin eri viivoilla. Yo-kunnat ovat eläneet vuosikymmeniä (tai satoja, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY on kaiketi perustettu alkujaan 1860 luvun loppupuolella) ja olleet aktiivisia tahoja maan politiikassa. Ammattikorkeakoulut itsessään ovat varsin nuoria, jopa niin nuoria, että moni tänä päivänä kyseisessä instituutiossa opiskeleva ei edes tiedä ettei kyseistä koulua vielä hänen syntymänsä hetkellä ollut olemassakaan. Vastahan väliaikaisten ammattikorkeakoulujen kokeilu aloitettiin vuonna 1991 ja vakinaisella toimiluvalla aloittaneet AMK:t starttasivat toimintansa lukukaudelle 1996-1997. Johan silloin oli Suomen ensimmäisestä maailmanmestaruudestakin jääkiekossa kulunut reilu vuosi. Ja vasta vuonna 2005 tulivat sitten lakisääteiset opiskelijakunnat, tosin moni oli aloittanut toimintansa jo aiemmin yhdistyspohjaisena toimintana. Periaatteessa vanhin opiskelijakunta voisi olla nyt 21-vuotias. Viime vuonna muutama opiskelijakunta juhli 15-vuotista taivaltaan, mutta suurempia lukuja en muista nähneeni. On siis vähän eri ikäisistä organisaatioista ja vakiintuneista asemista kyse. Vielä kun heitetään kehiin se fakta, että yo-kunnille jäsenet tulevat automaattisesti tuoden rahaa mukanaan ja kun taas opiskelijakunnat tekevät niska limassa työtä joka ikinen vuosi rekrytoidakseen uusia ja vanhoja jäseniä rekistereihinsä, on ihan selvää, että toisella näistä tahoista on aikaa ja rahaa panostaa laajamittaiseen edunvalvontaan toista enemmän. Varmaan ymmärrät kertomattakin kummasta on kyse.
Laiska opiskelijatoiminta hurmoksessa
Vaikka opiskelijakunnat järjestävät paljon erilaisia tapahtumia ja bileitä rahoittaakseen osittain toimintaansa toisin kuin isosiskona toimivissa yo-kunnissa, on nykypäivän suuntaus kaikilla opiskelijakunnilla edunvalvontapainotteinen. Ja hyvä niin. Halu vaikuttaa ja huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista, laadukkaasta koulutuksesta ja eduista on se ensisijainen asia opiskelijakunnan toiminnassa. Ongelmana on kuitenkin halun ja käytännön toiminnan yhtenemättömyys. Rahaa tuottavia bileitä on järjestettävä edelleen, vaikkakin vain muutama kerta vuoteen ja niitä markkinoidaan varsin näyttävästi, jotta kävijöitä tulee mahdollisimman paljon. Samaan aikaan aktiivitoimijoiden keskuudessa valmistellaan poliittisia ohjelmia ja kontaktoidaan päättäjiä ja vaikuttajia, otetaan kantaa asioihin ja edustetaan opiskelijoita erilaisissa työryhmissä ja hallinnoissa. Tulos: riviopiskelijalle toiminta näyttäytyy bilepainotteisena. Ystävääni ja vanhaa opiskelija-aktiivia lainaten: “Sopiiko muuten olettaa, että muutkin amk-opkut ovat Olli Opiskelijan silmissä viihdelaitos, vaikka toimijat ovatkin laput silmillä ihan kickseissä siitä, kuinka on taas tehty kovaa vaikutustyötä?” Sitä sopii miettiä.
Ja sitä tulee miettiä. Ettei vaan nuo edellä mainitut kicksit johtaisi hurmokseen menestyksestä. Se kun ei todellakaan ole ikuista saati jatkuvaa. Ilman ahkeraa uurastusta jo kerran saavutettu menestyskin katoaa. Tässä kun ollaan vielä aivan junioreita unelmoimassa ammattilaisurasta. “Terve tyytyväisyys omaan tai organisaation suoritukseen kääntyy helposti ensin itsetyytyväisyydeksi ja sitten laiskuudeksi. Uskotaan, että oman itsen, tiimin tai organisaation erinomaisuus voi kannatella yhä useampia kompromisseja. Töitä ei enää tehdä palavasti, vaan rutiinilla. Hyväksytään, että läksyt jäävät joskus vähemmälle. Hyväksytään, että työpäivä loppuu hieman aikaisemmin. Tappio harmittaa, mutta ei välitetä siitä, koska seuraava voittohan on aivan nurkan takana.” Näin kirjoittaa Mikko Laaksonen blogitekstissään 5 tapaa puhkaista itsetyytyväisyyden kupla. Ja mielestäni se on aika osuvasti kirjoitettu aiheeseen liittyen.
Opiskelijaliikettä kokonaisuudessaan kuvataan monin paikoin passiiviseksi ja pysähtyneeksi, jopa laiskaksi. Rohkeita kannanottoja tai mielenilmauksia, joilla päättäjät saadaan puheiden sijaan toimimaan näkee harvassa. Enkä tässä nyt tarkoita, että räväköillä ulostuloilla pelastettaisiin koko opiskelijaliike, vaan sen tulee lähteä pienestä, niistä oman korkeakoulun opiskelijoiden aktivoinnista. Virkamiesmäiseen tapaan nysvääminen toimistokoloissa päivästä toiseen ei kannanottojen määrästä riippuenkaan tee liikkeelle juuri mitään eikä näytä riviopiskelijalle merkittävältä toiminnalta. Jos opiskelijaliikettä haukutaan laiskaksi niin sitä laiskempaa on riviopiskelijoiden porukka. Ja miksipäs ne riviopiskelijat aktivoituisivat jos ei esimerkkiä näytetä aktiivitoimijoiden suunnasta. Niinkuin mille tahansa tuotteelle tai toiminnalle tarvitaan kasvot ja esikuva, niin myös opiskelijatoiminnalle. Ja millä ne kasvot tehdään? Sillä että tullaan tutuksi. Ja millä korkeakoulussa tullaan tutuksi? Olemalla näkyvissä ja läsnä opiskelijoiden ja päättäjien keskuudessa, ei vain nettisivujen ja sähköpostin takana. Opiskelijatoiminnan pitäisi olla ikuista vaalityötä, kampanja käynnissä 24/7. Sillä sitä tietoisuutta kasvatetaan ja aktivoidaan massoja. Ja aktiivisilla massoilla voidaan tehdä lähes ihmeitä.