Lapsiperheiden asialla

Työskennellessäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksessä 2013-2015 pääsin tutustumaan lapsiperheiden arjen moninaisiin haasteisiin niin valtakunnallisesti, mutta erityisesti paikallisesti täällä Lahdessa. Hyvinkin läheltä. Työssäni opin erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta saamaani kokemuspohjaista tietoa ammentaen, samalla kun sain viimekäden tietoa suoraan maan parhailta ammattikasvattajilta. Tämä mahdollisti ja mahdollistaa edelleen asioiden laajemman tarkastelun.

Mielestäni varhaiskasvatuksessa tulisi panostaa laatuun siten, että hoitavia käsiä on lakisääteistä minimimäärää enemmän. Etenkään subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20h/viikko ei tätä tavoitetta auta, vaan päinvastoin. Se saattaa jopa nostaa päiväkotiryhmien todellista lapsimäärää puolikkaiksi laskettavien osapäivähoitolasten myötä. Lisäksi hoito-oikeuden rajaaminen ja perhekohtainen tarkastelu lisää hallinnon työtä ja kirjaimellisesti sitä paperin pyörittelyä, mikä pahimmillaan syö rajauksen tuomat, niin sanotut säästöt. Puhumattakaan myöhemmistä tuki- ja erityispalveluiden kasvavasta tarpeesta kustannuksineen.

Koska osa vanhemmista katsoo asiaa pidemmälle tulevaisuuteen, on nykymenolla mahdollistettava jatkossakin perheiden valinnanvapaus pienten lasten päivähoidon osalta. Kotihoito on jatkossakin valinta, ja sitä tukemaan olisi Lahdessakin aiheellista tarjota kuntalisä, joka päivähoidon järjestämiseen verrattuna on suorastaan edullista. Toki joissain perheissä tilanne on sellainen, että päivähoito on kotihoitoa parempi vaihtoehto lapselle, ja siihen tulee jatkossakin erilaisten perhe- ja tukipalveluiden, kuten neuvolan kautta tarttua. Kuitenkaan tämä ”varmuuden vuoksi kaikki lapset noin 1-vuotiaasta alkaen päivähoitoon” -malli ei mielestäni ole valinnanvapauden mahdollisuutta mukaileva.

Myös koulujen suuret ryhmäkoot ja huonosti, vähin resurssein toteutettu inkluusio tulevat aiheuttamaan nyt syntyneistä säästöistä huolimatta suuria kustannuksia myöhemmin tulevaisuudessa. Opettajien ja ohjaajien jaksamiseen ja jatkuvaan koulutukseen kaikenaikaa muuttuvassa työympäristössä erilaisine vaatimuksineen on panostettava entistä enemmän, niin varhaiskasvatuksessa kuin opetuksessa.

Ja kyllä. Tämä vaatii rahaa. Enkä näitä asioita voi siksi luvata, koska kaupungin budjetti on rajallinen. Eikä olisi kovin järkevää luvata muutenkaan mitään, sillä yhtenä 59 valtuutetusta ei kukaan yksin päätöksiä tee. Mutta nämä ovat mielipiteitäni, arvomaailmaani kuvaavia tahtotiloja. Jos olet samoilla linjoilla, on meillä yhteinen tavoite.

NORJA VALTUUSTOON!

PS. Olen ihan vakuuttunut, että niinkuin sote-puolella oli, hyvinvointikuntayhtymähän sen on toimillaan hyvin osoittanut, on myös sivistyspuolella paljon karsittavaa hallinnon puolella. Rahoja voisi tuolloin ohjata enemmän varsinaiseen tekemiseen.