Näytelmä nimeltä rekrytointi

Työnhaku on kyllä jännää puuhaa. Ainakin tälläiselle varsin tunneohjautuvalle ihmiselle. Paikan, jota haen, pitää tuntua hyvältä. Vaikka en varmasti kieltäytyisi suuresta rahasta vähemmän kivan työnkään kohdalla, pitää lähtökohtaisesti työnkuvauksen iskeä suoraan ihon alle ja saada perhoset vatsan pohjassa leijailemaan ihan vain ajattelemalla millaista olisi siinä työssä olla. Koska faktahan se on, että mitä mielukkaampi on pesti ja tehtävät, sitä pidempään siinä viihtyy ja motivoituu panostamaan sekä itsensä että kyseisen tehtävän kehittämiseksi. Ehkä se rajaa paljon pois ja nostaa rimaakin, mutta uskon vakaasti, että jokaiselle löytyy se oikea. Se työ, jonka parissa viihtyy ja jota tekee halulla, ei pakolla.


Itse monessa rekrytoinnissa työnantajana toimineena on tullut nähtyä hyviä ja huonoja hakemuksia, ja sitä kautta on ollut aika helppo rakentaa omakin hakemus. Silti moni asia on vaikea saada lyhyesti ja ytimekkäästi selitettyä paperille. Ihan ensimmäinen haaste on koulutusohjelmani… Music and Media Management. Se vaan on pakko avata tarkemmin, koska pelkkä nimi johtaa harhaan. Ainakin ihmisten kanssa keskustellessa lähes joka kerta kuulee vastakysymyksenä: “Ai soitaksä jotain instrumenttia? Tuleeks susta musiikinopettaja?”. Juu ei tule ja en soita. Hakemukseen olen tämän siis päättänyt selittää tarkemmin, työnantajat kun tuskin Googlaavat kyseisen ohjelman sisältöä itse ja erehtyvät luulemaan minua joksikin taide- ja kulttuurihörhöksi. Anteeksi sanan hörhö käyttö, mutta kun sitten joskus valmistun, olen Bachelor of Culture and Arts ja haen tehtäviä esimerkiksi markkinoinnin puolelta, niin kyllähän tuo tutkintonimike viittaa aivan muuhun kuin business-opintoihin…


No sitten yksi haaste itselläni on selittää työskentely opiskelijakunnassa. Pakkohan niitäkin tehtäviä ja vastuita on hieman avata, sillä täysin toiminnasta tietämättömän korviin se äkkiseltään kuulostaa niiden omien vuosien takaisten opiskeluidensa aikaiselta kerhotoiminnalta, jossa porukalla kokoonnuttiin silloin tällöin kuppilaan pelaamaan pelejä tai juhlimaan. Ehkä joskus lähdettiin hiihtoretkelle porukassa tai harjoiteltiin valokuvaamista. Ja kun se ei sitä ole ollut vaan moni taito ja osaamisalue on minullekin tullut juuri niiden tehtävien kautta, joita opiskelijakunnassa olen hoitanut.


Kun sitten kaiken osaamisen ja perustelut siitä, miten se korreloituu juuri avoimeen työpaikkaan, on saanut hiottua hakemukseen ja ansioluetteloon on hakemus lähetettävä eteenpäin. Iskee paniikki. Onko minusta sittenkään tähän työhön? Tavoittelenko liian suuria saappaita? Ja hetki sitten olen paikan jostain bongannut ja silkalla itsevarmuudella ja -tietoisuudella siihen päättänyt hakea. Onneksi paniikki menee ohi sekunnissa parissa, ja muuttuu lähinnä jännitykseksi siitä, kutsutaanko haastatteluun. Sitten kun hakemuksia on lähettänyt useita, eikä mistään kuulu mitään, iskee raivo. Ei sitten. Ei väkisin. Pitäkää työnne. Varsinkin työn kohdalla, johon itse tietää sopivansa kuin nenä päähän. Ehken sittenkään osannut kirjoittaa sitä hakemukseen. Tai ehkä siellä firmassa on valittu tehtävään joku henkilö sisältäpäin tai suhteiden avulla, mutta haku on avattu laajemmalle yleisölle vain, jotta se näyttäisi hyvältä. Reilua on näissä tilanteissa sentään se, etteivät hukkaa omaa eikä hakijoiden aikaa turhilla haastatteluilla. Sitten on niitä, jotka haluavat näyttää vielä paremmilta, kutsuen kaikki potentiaaliset haastatteluun, vaikka tulos on jo selvä. Siinä hukkaa hakija aikansa lisäksi usein myös rahaa matkustaessaan haastattelua varten paikan päälle.


Mietin vaan, että missä kohtaa iskee luottopula kaikkia mahdollisia työnantajia kohtaan. Kun seuraavan kerran tulee kutsu haastatteluun, kysynkö jo suoraan puhelimessa, että onko tämä vain osa suurta näytelmää, vai onko siihen työhön ihan oikeasti mahdollista päästä. Ehken sentään. Perus hymy naamariin ja paikalle vakuuttamaan parhauttani. Olisi silti mukavaa, jos näissä “tule nyt haastatteluun, mutta olemme jo valinneet tehtävään toisen” -tyyppisissä tilanteissa rekrytoija voisi edes vihjaista tilanteesta. Ihan vaikka sanomalla, että “meillä on täällä yksi melko varma tapaus jo, mutta ajattelimme nyt vielä katsoa muutkin kortit, josko sieltä löytyisi joku parempi”. Siinä voisi sitten hakija mennä omaan itseensä, että lähteekö haastamaan vai antaako olla. Itse ainakin arvostaisin.

Scroll to Top