Tuntuu siltä, että elämme aikaa, jossa vastuu siirtyy yhä useammin yksilöltä muille: koululle, yhteiskunnalle, yrityksille tai jopa ympäröivälle maailmalle. Vanhempien kasvatusvastuuta siirretään koululle, yhteiskunnan odotetaan huolehtivan vanhusten hoidosta ja ympäristön siisteydestä, ostoksissakin vastuu vastuullisista ja järkevistä valinnoista sysätään kaupalle – eihän minun tarvitse miettiä, mistä ostamani tuotteet ovat peräisin tulevat, kauppahan tämän valikoiman tarjoaa.
Kun oma vastuun tunne heikkenee, ei omilla valinnoilla nähdä olevan merkitystä. Go with the flow -asenne vie eteenpäin ilman, että pysähdytään miettimään valintojen syitä ja seurauksia. Miksi rajoittaa itseltään mitään, kun kaikki on saatavilla ja mahdollista? On helpompi antaa virran kuljettaa kuin ottaa aktiivinen rooli omassa elämässä ja yhteiskunnassa. Mutta eikö yhteiskunta perustu juuri sille, että jokainen meistä kantaa kortensa kekoon?
Yksilön vastuu ei tarkoita sitä, että kaikki olisi vain omalla vastuulla, vaan sitä, että jokaisella on osansa. Jos jokainen siirtäisi vastuun aina jollekin toiselle, kuka lopulta tekisi päätökset ja kantaisi seuraukset?
Yhteiskunta toimii parhaiten silloin, kun yksilöt kantavat vastuunsa. Tämä ei tarkoita, etteikö apua tai yhteiskunnan tukiverkkoja tarvittaisi – mutta niiden ei pitäisi olla ensisijainen ratkaisu kaikkeen.
Ehkä olisi aika pysähtyä ja kysyä itseltämme: Mitä minä voisin tehdä, sen sijaan, että odottaisin jonkun muun tekevän sen puolestani?