Ilmapiiri vaalien lähestyessä käy ahdistavaksi. Huomattavasti enemmän kuin ennen. Jos populismi kurkisti aiemmin tarmokkaana useiden ehdokkaiden keskusteluissa, huomaan nyt enenevässä määrin vihapuheen ja suoran rasismin nostavan päätään todella vahvasti. Eikä siis pelkästään osan ehdokkaita keskusteluissa vaan yleisesti valtaväestön avauksissa ja kommenteissa.
Tietämättömyyttä vai empatiakyvyttömyyttä?
Liekö kyse tietämättömyydestä. Ettei tajuta tai ymmärretä oman ajattelunsa ja siitä kumpuavan toiminnan olevan solvaavaa tai rasistista. Monesti koulukiusaamisessa tai vaikka työpaikkakiusaamisessa on kyse siitä, ettei kiusaaja ymmärrä tekevänsä väärin. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ajatellaan toiminnan kohteeksi joutumisen kokemusta oman itsensä kautta. ”Älä nyt pienestä suutu! En minäkään tällaisesta loukkaantuisi, miksi siis kukaan muukaan.”
Mutta kiusan kohteeksi joutuvalle ihmiselle tai jopa ryhmälle kokemus on tosi. Ja siihen vaikuttaa paljon sellaisia asioita, joita ei pelkästään juuri siinä hetkessä voi tietää tai huomata. Eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on huomata tämä hetki, huomioida sen toisen fiilis ja palaute, ja toimia sen mukaan niin, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olo. Jos näin ei tehdä, voidaan tietämättömyyden sijaan puhua piittaamattomuudesta ja empatiakyvyttömyydestä.
Uuden oppiminen avartaa maailmaa
Ei ole keneltäkään pois, jos yritetään vaikuttaa asioihin niin, että ne olisivat kaikille paremmin. Se, että vähemmistöjen kohtaamiin, ikäviin asioihin puututaan, niitä korjataan ja parannetaan, ei oikeasti ole yhdeltäkään empatiakykyiseltä valtaväestön edustajalta pois. Päinvastoin, se lisää tietoa ja avartaa maailmaa aiempaa enemmän. Joskus se tieto voi tuntua hullunkuriseltakin siitä omasta, vuosikymmeniä muuttumattomana pysyneestä perspektiivistä katsellen, mutta jos osoittaa kiinnostusta kuunnella muita ja vastaanottaa uutta tietoa, voi jatkossa toimia suvaitsevaisemmin ja toisia ja toisten näkemyksiä enemmän kunnioittaen.
