Puhki kuluneet naamat

Urheilutoimittajana julkisuuteen joskus 90-luvun lopulla noussut Viivi Avellán palaa ruutuun uuden Huvipuisto-ohjelman juontajana. 2000-luvun alun tiukasta “Sinä olet Heikoin Lenkki” -lausahduksestaan muistamamme Kirsi Salo palaa television ihmeelliseen maailmaan Kirsi ja himoshoppaajat -ohjelmallaan. Ja nyt sitten vuodesta 97 tunnettu BumtsiBum-juontaja Marco “naminami” Bjurström aloittaa Nelosen uutisankkurina. Sitten on Vappu Pimiät ja Janne Katajat, joita nähdään noin joka toisessa kotimaisessa ohjelmassa. Ja monet muut ohjelmasta toiseen alati vaihtavat juontajat. Piiri pieni pyörii…


Eikö tässä maassa ole muita valovoimaisia, esiintymiskykyisiä ja osaavia ihmisiä televisiota tekemään? Miksei meitä katsojia arvosteta tarjoamalla uutta ja tuoretta? Samat naamat vuodesta toiseen, ehkä pienellä tauolla höystettynä tai sitten yhteen putkeen. Joka tapauksessa, kyllä naamakin kuluu puhki. Nelosen uutisten päätoimittaja Eero Hyvönen kertoo Hesarin verkkosivujen uutisoinnissa, että “Tasapaksujen uutislähetysten aika on ohi, sen voin luvata seurattuani Marcon ja Mikon yhteistyötä talven ja kevään aikana. Nelosen uutisten ja Helsingin Sanomien kunnianhimoinen journalismi saa tulkit, joista välittyy karisma ja halu kertoa uutiset selkeästi, havainnollisesti ja koskettavasti…” No ihan kiva joo, tässä on mulle varmasti sitä peräänkuuluttamaani tuoreutta ja uutuutta. Mutta olisko mitenkään voinut ajatella, että viihdemaailmasta temmatun, joka kodissa ihan sata varmasti jonkun ohjelman kautta niiiiiiiin nähdyn juontajan sijaan olisi voitu pestata joku uusi kasvo. Joku, joka on edellä olevan sitaatin mukainen, mutta myös vakuuttava. On Marcokin varmasti vakuuttava. Onhan Uutisvuodosta uutisankkuriksi hypännyt Peter Nymankin vakuuttava. Mutta silti. Joku uusi kyky, uusi kasvo, uusi ihminen jäi vaille tätäkin paikkaa. Mutta toki kyseessä on ala, jossa ilmeisesti vain suhteilla on tekemistä.


Aina poliitikoista huudellaan ja kirjoitellaan, että pitäisi saada eduskuntaan uutta verta. Kaiken maailman Väyryset ja Kanervat kun ovat istuneet siellä vuosikymmenet. Sekin on ihan totta, päätöksen teossa tarvitaan uusia ihmisiä ajatuksineen ja ideoineen. Mutta pitkästä kokemuksesta on hyötyä sielläkin. Ei keksitä pyörää aina vaan uudelleen.  Ja sitäpaitsi, kansahan ne ihmiset eduskuntaankin valitsee.Televisiossa kokemuksen voisi kuitenkin hyvin sijoittaa kameroiden toiselle puolen. Ja laittaa valokeilaan uusia kasvoja. Sitä katsojat haluavat. äänestetään vaikka! Eihän kukaan tykkää jatkuvasti pyörivistä uusinnoistakaan.

Scroll to Top