You’re fired – ja muita pieniä iloja
You’re fired! Tuo Donald Trumpin suusta tuttu lausahdus. Suomessa Hjalliksen lempeämpi versio: “sä saat potkut”. TV-formaattiin kuuluu, että virheistä rokotetaan. Potkuilla. Tosielämässä se ei ihan noin mene. Eikä pidäkään, sillä kaikkihan me virheitä teemme. Toki isoista virheistä työnantajalle jää lähinnä ainoaksi vaihtoehdoksi irtisanoa työntekijä, mutta yleensä silloin kyseessä on todella vakava virhe.
Kun Suomessa jollain jääkiekkojoukkueella menee huonosti, vaaditaan valmentajan erottamista. Puolueen vaalituloksen ollessa surkea, vaaditaan puolueen puheenjohtajan erottamista. Nokian puhelimet ei lyö markkinoilla läpi, taas vaaditaan toimitusjohtajan erottamista. Nyt case Talvivaaran aikaan lehtien ja internetin mielipidepalstat täyttyvät ihmettelyistä, miksei kukaan ministeri, virkamies tai kyseisen yhtiön päättäjä eroa. Ja kun opetusministeriö esitti ammattiopetukseen leikkauksia, ovat ainakin Keskustanuoret antamassa opetusministerille potkuja. Näinkö asiat hoidetaan?
Se, että lätkäjoukkueen valmentaja saa potkut, ei luultavasti muuta sitä tosiseikkaa, että pelaajat ei saa tehtyä maaleja. Puolueen heikko menestys vaaleissa ei yleensä ole puheenjohtajan vika, kaikki sen ehdokkaat ja jäsenet ovat kuitenkin jokaisen saadun äänen takana. Miksipä ei ne saamattomatkin äänet olisi sitten koko joukon aikaansaannosta tai tässä tapauksessa aikaansaamattomuutta. Ja kyllä varmaan niin Nokialla kuin muissakin yhtiöissä kannattaa miettiä tuotteen ominaisuuksia ja markkinointia, hinnoittelusta nyt puhumattakaan. Tuskin se toimitusjohtajaa vaihtamalla paranee, ellei toimitusjohtaja itse satu olemaan joku tuotesuunnittelun guru. Talvivaarassa ei tehtyä saa tekemättömäksi, ei sitten millään. Mitä siihen auttaisi, jos ympäristöministerille, joka ei syypää virheisiin edes ole, näytettäisiin ovea? Tai miten sekään opiskelupaikkojen määriin vaikuttaisi, jos opetusministeri lähtisi vaihtoon? Ei mitenkään.
Ilmeisesti jokainen meistä haluaa vain kerran elämässään kokea olevansa Donald Trump ja osoittaa jollekulle ovea, antaa potkut, irtisanoa tai erottaa. Tai ainakin olla sitä kovasti vaatimassa ja pulputtaa sen jälkeen hunajaa, kun vaatimus on toteutettu. Onko se sittenkin vain joku perisuomalainen kateus, kun saa ihmisen miettimään ensisijaisena ratkaisuna lähes joka ongelmaan potkujen antamista, yleensä johtajatason tai ainakin korkean palkkaportaan henkilölle. Tuleeko siitä parempi mieli, kun pääsee näkemään jonkun hyvätuloisen menettävän ansiotulonsa? Tulee. Vahingonilohan se on paras ilo. Noin sekunnin kuluttua muistamme, että ongelmat jatkuvat edelleen ja on aika etsiä seuraava uhri giljotiiniin.