Yksityisautoilu vs joukkoliikenne?

Viime syksynä saimme lukea uutisista tämän vuoden alussa alkaneesta Tallinnan ilmaisesta joukkoliikennekokeilusta. Viime viikolla YLE uutisoi kokeilun onnistumisesta. Yksityisautoilu on vähentynyt, joukkoliinne saanut lisää matkustajia, ja mikä parasta, kaupunki on saanut lisää veroja maksavia asukkaita niinkuin kokeilun tavoitteenakin oli.

Uutinen kirvoitti jälleen keskustelut kuumiksi esimerkiksi Lahden Mastoministeriö -Facebook-ryhmässä. Jälleen nousee esiin se ikuinen kiista julkisen liikenteen ja yksityisautoilun kustannuksista. Erityisesti julkisen liikenteen himokannattajat laskevat euroja kaikista autoiluun liittyvistä kustannuksista joukkoliikenteen lippuhintoja vastaan, samalla kun autoilijat laskevat polttoainekulujaan lippuhintoihin verraten. Tottakai autossa on muitakin kuluja, kuin varsinaiset polttoaine- yms käytöstä aiheutuvat kulut, mutta niinkuin keskusteluunkin kommentoin, on auton pakolliset kulut, kuten vakuutusmaksut ja verot olemassa silloinkin, kun auto seisoo pihassa ja omistaja bussikyydissä.

Sitä ei voi sivuuttaa, että meistä varsin monella auto kuitenkin on olemassa, ja tulee kesämökkiluultavasti jatkossakin pysymään, vaikka kotikaupungin omat julkiset liikenneyhteydet olisivat hirmu hyviä ja edullisia. Moneen paikkaan ei vieläkään julkisilla kätevästi pääse liikkumaan. Esimerkiksi näin kesäaikaan suuri osa suomalaisista liikkuu joka viikonloppu ja loma-aikaan kesämökeilleen, joita Suomessa Tilastokeskuksen mukaan on vajaa 500 000. Tilastokeskuksen Kesämökkibarometrin mukaan (v. 2009) kesämökin ja vakituisen asunnon välinen etäisyys on keskimäärin 118 km. Koska mökit yleensä sijaitsevat vähän rauhallisemmilla seuduilla kauempana kaupunkien hälinästä, ei julkinen liikenne välttämättä ole parhain väline matkustamiseen mukana kuljettavien juomavesien, petivaatteiden yms kanssa. Tämä oli vain yksi ajankohtainen esimerkki auton tarpeellisuudesta isolle joukolle suomalaisia. Siksi ei suoraan voi puhua joukkoliikenteen käyttämisen tiputtavan pois kaikkia autoiluun liittyviä kustannuksia.

Takaisin aiheeseen. Omasta mielestäni Lahden joukkoliikenne on aivan tautisen kallista. Varsinkin ihmiselle, joka ei sitä päivittäin tai edes useampia kertoja viikossa tarvitse, jolloin näyttökortin hankkimiselle ei ole perusteita. Ihminen, joka satunnaisesti käyttää bussia matkatakseen muutamien kilometrien matkan asuinalueeltaan esimerkiksi keskustan palveluiden ääreen, maksaa yhden suuntaisesta matkastaan 3,30 euroa. Nopealla matemaattisella laskutoimituksella edestakainen matka kustantaa siis 6,60 euroa. Huhhuh! Ehkä olen pihi ja mukavuudenhaluinen, mutta tuolla hinnalla mieluummin ajan autoni palveluiden lähelle parkkihalliin tai kadunvarteen ja maksan pysäköintiajan ja polttoaineet. Bussiin kapuaminen tarkoittaisi myös, että lompakossani olisi oltava käteistä. Kun sitä ei ole, kävelen ensin kymmenisen minuuttia lähimmälle automaatille, jotta voin matkani maksaa. Samassa ajassa olen jo autollani määränpäässä.

liikennevalotEn nyt halua olla mikään yksityisautoilun suuri puolestapuhuja. Se vain on karu fakta, että moni autoa jossain määrin tarvitsee niin paljon, että sellainen on syytä olla olemassa. Aivan ihanaahan se olisi, jos ympäristökaupungiksi julistautuneessa cityssä ei autot keskustaa saastuttaisi vaan kaikki liikkuisivat näppärästi pyörillään, jaloillaan ja joukkoliikenteellä. Se vaatisi laiskalta ja kiireiseltä kansalta aika paljon. Pelkästään keskustan muuttaminen kävelyteiksi ja vaikkapa keskustaan ajamiseen liittyvien ”tulli”maksujen kerääminen ei autoja katukuvasta poistaisi. Se, että hankaloitetaan jotain asiaa, tässä tapauksessa autoilua, aiheuttaa yleensä tavoitetta päinvastaisen reaktion. ”Kyllä minä niille näytän!” Sen sijaan pitäisikin keksiä keinoja, millä siitä tavoitteesta tehdään ihmisille vapaaehtoisesti suotuisampi vaihtoehto. Eli millä autoilevat ihmiset saataisiin omatoimisesti siirtymään joukkoliikenteen pariin aina silloin kun se on mahdollista ja silloinkin kun se oma auto pihassa maksuineen seisoo. Tallinnassa se tarkoitti maksuttomuutta. Mitä se voisi tarkoittaa Lahdessa? Jos ei maksuttomuutta, niin ainakin helppoutta. Kätevien reittien ja toimivien aikataulujen lisäksi myös lipun hankkimisen olisi oltava helppoa. Monissa kaupungeissa kertalipun tai päivälipun voi tilata kännykkään ja lippuautomaateista voi biljettinsä ostaa maksukortilla. Itse pohdiskelin jo taannoin syksyllä ns. Happy Hour -tunteja, jolloin hiljaisina hetkinä olisi ilmaiset matkat, kun linjat kuitenkin ajetaan aikataulun mukaisesti. Miksi siis ajaa tyhjillä autoilla. Kaikki eivät kuitenkaan voisi matkustusaikojaan töiden tai koulun vuoksi siirtää noille ilmaisille tunneille. Mielestäni se olisi ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Ja ainakin voisin luvata kulkevani ne parikin hassua kuukausittaista matkaa keskustaan bussilla, jos lipun saisin näppärästi ilman käteistä. ;)

Yksityisautoilu vs joukkoliikenne? Read More »

Autoa mä metsästän…

Asunto on sijoitus. Sen arvo ei koskaan laske. Tai no kaiken aikaahan liikettä tapahtuu ylös ja alas, mutta mitään radikaalia tuskin lyhyessä ajassa tapahtuu. Tai pitkässäkään. Hyvällä alueella sjaitsevan asunnon arvo saattaa jopa kasvaa kasvamistaan. Ja asunnolle on aina tarve. Jos ei itsellä, niin jollakulla toisella. Asunnosta saa lähestulkoon aina omansa pois, ja voipa asuntobusineksellä ihan tienatakin. 


Auto sen sijaan ei ole sijoitus (tai on, ja vakaa, ei hievahdakaan, vetää perässään vaan pankkilainaa). Sen arvo uutenakin laskee välittömästi silminnähden kun ajat sen liikkeestä ulos. Vaikka mittarissa olisikin vain muutama sata ajettua kilometriä, on se silti käytetty auto, eikä siitä enää saa samaa hintaa kuin hetki sitten ostaessasi sen. Ja käytetyt autot… Pikkuvikoja siellä sun täällä, aina korjausta tai pientä laittoa vailla. Sitten on vuosittaiset katsastukset ja taas on huollon paikka. Vakuutukset ja verot ei sentään ole uuden auton suuruisia, mutta se ei lopulta paljoa mieltä lämmitä. Halpa auto ei olekaan niin halpa kaikkine kuluineen. Suuresta bensan kulutuksesta puhumattakaan. Mikä siis ratkaisuksi? 


Minulla on vanha auto. 11-vuotias Pökötti. Käytettynä ostettu ja juurikin jotain pientä vikaa aina. Bensaa se rohmuaa enemmänkuin ehtii syöttämään. Samoin öljyä. Jos en tarvitsisi autoa, luopuisin siitä tai pitäisin tilanteen nykyisellään. Mutta nythän tilanne on se, että uudessa työssäni joudun ajamaan ympäri Suomen, eikä Pösö ensinnäkään vakuuta minua sitä ajatellessa kestävyydeltään, turvallisuudeltaan eikä kustannuksiltaan. Uutta autoa en kuitenkaan osta, koska se nyt vaan tuntuu niin turhalta. Jossain vaiheessa sekin on taas vanha ja vaihto edessä… Ikuinen kierre taattu. Ja kun takataskusta ei kymppitonneja löydy hirveän montaa, olisi lainaa otettava. Uutta käytettyäkään en ihan heti lähtisi ostamaan. Mistä niistä tietää mitä vikoja taas tulee vastaan. Ja jos yhtään parempaa käytettyä autoa halajaa, pitää siitä taas maksella jo sen verran enemmän, että melkein voisi harkita sittenkin sitä uutta autoa.


Parhain kaikista olisi työsuhdeauto, tai leasing-auto työn kautta. Mutta tällä hetkellä ei ainakaan minun kohdallani mahdollista. Ystäväni Google kuitenkin osasi kertoa, että leasing-autoja on tarjolla myös yksityisille. Onhan ne kalliita ja interwebin kaikkitietävät keskustelupalstatkin pursuavat laskelmia ja informaatiota siitä, miten lopulta oman auton ostaminen ja omistaminen tulee edullisemmaksi. Monissa palveluissa on leasing-sopimus rajattu samalla aikaan ja matkaan. Esim. 36kk ja 30 000km. Ja tuossa 36 kuussa ei saa ajaa enempää kuin tuon mainitun kilometrimäärän. Ei hyvä sekään, kilometrejä kun varmasti kertyisi enemmän niin mitäs sitten tehdään… Otetaan fillari alle ja painellaan tois puol jokkee? Ei ehkä.


Löysin toisen rakkaan ystäväni S-ryhmän (se eka oli Google) Automaa-ketjulta Uusi auto vuodeksi-kampanjan. Ensin tyrmäsin hintojen vuoksi. Ja vähän autojenkin. Mutta tällä hetkellä näyttäis siltä, että voisin helpostikin tuohon palveluun tarttua. Vuoden päästä voin sitten lopettaa koko touhun, lunastaa auton omaksi tai vaihtaa sopimukseen uuden auton. Ei katsastus- tai huoltokuluja. Verot ja vakuutukset toki kuuluu kaikkiin vaihtoehtoihin lisämaksuna, joten sitä nyt on aivan turha edes pohtia. Mutta olisipa uusi, turvallinen ja toimiva, vähän kuluttava ja jopa ympäristöystävällisempi auto alla. Uskon ihan vakaasti asiaa harkittuani ja laskettuani ja tiedusteltuani kaiken mahdollisen Automaalta, että pelkästään polttoainekustannuksissa nykyiseen verrattuna säästän niin, että ”Uusi auto vuodeksi” tulee edullisemmaksi. Toki, onhan se vanha autokin tuossa vielä kuluineen (vakuutukset, verot, pikku viat, yms), mutta siitä saa joku ihan kelpo auton halvalla vaikkapa kaupunkikäyttöön. Ja ei niin hätä, vaikkei heti menisikään…


Syy tälle kirjoitukselle: kerro onko sinulla kokemuksia yksityisleasingista tai jopa Automaan Uusi auto vuodeksi-palvelusta, ja vakuuta minut miksi minun pitää tai ei pidä tehdä edellä kuvailemallani tavalla. Kiitos. Päätökseen vaikuttavalle kommentille tarjoan lounaan valitsemassasi paikassa. Kommentit tulevat vain omaan käyttööni, eivätkä näy muille.

Autoa mä metsästän… Read More »

Scroll to Top