Huoli huumeista ja huomisesta
“Vuodesta 2010 vuoteen 2017 huumerikokset ovat lisääntyneet Lahdessa 71 prosenttia.” kirjoitti YLE toukokuun 23. päivä julkaisemassaan
uutisessa.
Lahdessa on tehostettu huumerikosten torjuntaa ja tutkimusta jo pidemmän aikaa, mikä toki vaikuttaa siihen, että myös rikosten määrä näennäisesti kasvaa, kun rikoksia paljastetaan ja kirjataan enenevässä määrin.
Ei se toki poista sitä tosiasiaa, että huumeita on ongelmaksi asti, koko maassa ja maailmassa, kun vain silmät auki tallustelee. Ja helppoahan näitä aineita on käsiinsä saada, niin myös muualla.
Valistustyötä tehdään esimerkiksi 
kouluissa, mutta miten? Se yksi tai kaksi sessiota vuodessa ei ehkä riitä. Ne on omankin muistikuvan mukaani olleet vain sellaisia mukavia ylimääräisiä, normaalista kouluarjesta poikkeavia hetkiä. Jos huumeet otettaisiin jokapäiväiseksi keskustelunaiheeksi, olisi se kenties tehokkaampaa. Miten, en tiedä, mutta uskon kasvatuksen ammattilaisilla löytyvän siihenkin ideoita, kun vain annetaan tilaisuus.
Ehkä myös inhomarkkinointi toimisi tässäkin. Nythän nuorille näytetään esimerkiksi liikenneonnettomuuksista pysäyttäviä ja hät
kähdyttäviä videoita, kuvia ja tarinoita.
Lööpeissä pyörivät huumejulkimot ei anna oikeaa kuvaa huumeiden käyttäjän todellisuudesta. Jospa rohkean päräyttävä silmille hyppäävä bussipysäkkimainoskampanja rohkaisisi myös vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa huumeista entistä syvemmin.
Toisaalta, niin paljon kuin esimerkiksi kiusaamisen vastaista työtäkin tehdään, ei kiusaamistapaukset ole vähentyneet. Kiusaaminen vaihtaa vain muotoaan, ja mikä pahinta, välttämättä (räikeimpiä tapauksia lukuunottamatta) kiusaaja ei edes ymmärrä ja tajua kiusaavansa, ilman, että kiusattu sen kaikin mahdollisin keinoin tuo ilmi ja sivulliset uskaltavat puuttua huomatessaan moista toimintaa. Ehkä näissä ns. trendihuumeissa ei nuoret aina tajuakaan ottavansa huumeita, vaan jotain millä saa vähän lisää potkua arkeen. Siksi sivullisten puuttuminen on tässäkin kohtaa tärkeää. Jos huumebisnes näyttäytyy kaikille keskustassakin kulkeville, niin rohkeasti puuttumaan. Ei tarvitse itse mennä väliin, mutta ilmoittaa vaikka poliisille näkemänsä. Siitä se lähtee, kun meistä jokainen lopettaa sen ajattelun, että “kyllä joku muu siihen puuttuu”. Ei puutu. Sillä me mahdollistamme tällaiset ongelmat. Suljemme silmät ja uskottelemme itsellemme, että kaikki on hyvin, joku muu hoitaa. Kaupunki hoitaa. Ja mikäs se kaupunki onkaan? Se olemme me, kaupungin asukkaat.