Työnhaku se vasta kovaa työtä onkin

Pakko tunnustaa, että olin suht onnellinen määräaikaisen työsuhteeni loppumisesta äitiyslomani aikana. Pääsin jatkamaan mielestäni päivähoitoon laitettavaksi aivan liian pienen ja kehittymättömän lapsen kanssa kotikasvatusta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Lapsi kasvoi ja vei resurssejani niin, ettei työnhaulle jäänyt aikaa eikä voimia. Kun lapsi ei ole päivähoidossa saamassa varhaiskasvatusta ja oppimassa, kuinka toisten kanssa toimitaan, on suositeltavaa hoitaa tätä seikkaa käymällä muunlaisissa avoimissa paikoissa. Tällaisia ovat perhekahvilat, kerhot, ihan vaan leikkipuistot ja niin edespäin. Lisäksi pitää ulkoilla, liikkua, oppia ja kokea kaikenlaista uutta. Ei siinä siis lapsen kanssa aikaa työnhaulle jää. Se kun vaatii keskittymistä. Iltaisin taas alkaa jo itseäkin uuvuttaa päivän touhuilut ja jatkuva läsnäolo niin, ettei ainakaan minulla ajatus toimi mitenkään nokkelasti työhakemuksia ajatellen.

Kerron tässä esimerkin viimeisimmästä työnhausta. Bongattuani työpaikkailmoituksen, käytin ehkä noin tunnin verran hakemuksen laatimiseksi. Konsultoin tuttuja, jotka oikolukivat ja ehdottivat joitain muutoksia ja lisäyksiä. Ehkä aikaa lähetyseen asti meni yhteensä enemmänkin kuin vain tunti. Ja jos työnantaja ei olisi ollut minulle aiemmin edes jollain tasolla tutuksi tullut organisaatio, olisi minulla varmasti mennyt vielä toinenkin tunti, tai ainakin puolikas selatessani heidän viestintäkanaviltaan erilaisia vinkkejä, joita hakemusta laatiessa voisi hyödyntää. Sähköpostin mentyä odoteltiin. Ja tulihan se kutsu haastatteluun. Ja kuten nykyään on monessa paikkaa tapana, tuli soiton perässä sähköpostiin ennakkotehtävän ohjeet materiaaleineen. Lukemista, lukemista ja perehtymistä. Pelkästään postiin tulleita materiaaleja kahlasin ja sisäistin varmaan pari tuntia. Lisäksi pari tuntia vierähti ennakkotehtävän ideoita päässä pyöritellessä, ja muualta niitä varten lisätietoa hankkiessa. Sitten se varsinainen ennakkotehtävä. Olisi tämän kai voinut tehdä rumana A4-paperinakin, mutta päätin ehkä erottua joukosta laatimalla visuaalisestikin mukavan Prezi-esityksen. Tähän luulin upottaneeni kolme tuntia. Flunssa iski tuolloin pahasti päälle, ja nyt kun mietin, että työstin esitystä klo 17-21 välisen ajan vain pienillä juomatauoilla, huomaan kuluttaneeni siihen neljä tuntia. Ehkäpä jos flunssan aiheuttama olotila olisi laskettu pois, pitkää Prezin rakennustaukoa ei olisi ollut ja en olisi niin täydellisyyteen tähtäävä tällaisissa tuotoksissa, olisi tuo aika tosiaan lyhentynyt tuntiin. Omaa tyhmyyttä siis, ja olosuhteiden pakkoa. Kenties jos olisin jo edeltävänä päivänä hoitanut lapsen mummulaan yökyläilemään ja tehnyt esityksen terveenä, olisi sekin vaikuttanut käytettyyn aikaan. No, ennustaja kun en ole, en voi tästä itseäni suuremmin moittia.

Varsinaiseen haastatteluun Helsinkiin kulutin tietty matkoihin edestakaisin sen pari tuntia. Haastattelu itsessän kesti tunnin. Mikäli sikäli onnistuisin, olisi tiedossa jatkohaastattelu toisena päivänä. Ja niin vain tuli kutsu jatkokierroksellekin, heti seuraavaksi päiväksi. Pikaisesti konsultointia taas, mitä haastattelussa tällä kertaa voisi seurata. Miten voisin vielä perehtyä ja mitä kannattaa vielä ”opiskella”. Kaiken kaikkiaan ehkä vielä 2-3 tuntia käytin erilaista tietoa kahlatessani. Mikään ei tuntunut yön pikku tunteina jäävän päähän kunnon särky- ja kuumelääkityksen alla. Ja seuraavana päivänä taas Helsinkiin tunnin matkustus, noin tunnin haastattelu ääni käheänä, nenä aivan tukossa ja pää sellaisessa paineessa, että omat ajatuksetkin lähes kaikuivat. Ja sitten kotiin jännittämään. Tai lähinnä oloaan parantelemaan ja huilaamaan. Että jos tässä nyt laskee tunteja, niin sellaiset arviolta 15-20 tuntia meni tähän yhteen työnhakuun. Ja ”valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”. Jei. Tulin kakkoseksi. Harmi, ettei näistä kakkossijoista saa palkintoja, minulla niitä olisi jo aika liuta. Ne ei lämmitä mieltä, eikä juuri taloakaan. Kaverini toki tsemppasi, että ”Ajattele, olet kuitenkin tullut nyt monta kertaa kakkoseksi eri rekryissä. Et vikaksi, et kolmanneksi tai neljänneksi tai miksikään muuksi vaan kakkoseksi, se on aika hyvin se.” Onhan se, mutta työnhaussa muilla kuin ykkössijoilla ei ole merkitystä. Ehkä se hieman kohottaa itsetuntoa, mutta ei tarpeeksi estääkseen sen hakuun käytetyn ajan ja nähdyn vaivan hukkaan valumisesta aiheutuvan romahduksen. Hetki menee, kun miettii taas seuraavaa yritystä, että miksi vaivautua. Eihän minusta ole kuin kakkossijoille. Mutta niin sitä vaan on pakko yrittää. Ei se helppoa ole. Eikä mielekästä.

Ja jottei tämä kaikki olisi näinkään helppoa, on valtiomme päätöksentekijät päättäneet kaikessa viisaudessaan, että työttömien tulee tehdä töitä 18 tuntia tai osallistua työttömyyspalveluiden tarjontaan viiden päivän ajan about jonkun kolmen kuukauden työttömyysjakson aikana, TAI MUUTEN (kuulostaa just niin kepiltä porkkanan sijaan) tukea leikataan. Kysynpä vaan, että mistä sen 18h töitä löytää??? Ja kuinka monta tuntia sen hakemiseksi meneekään… Ja että mistä ihmeestä sitä ihminen järjestää lapselleen hoitopaikan siksi aikaa? Huh. Kyllä olen kokoomuslainen ja tiedän, kyseinen puolue siellä istuu päätöksiä tehtailemassa. Mutta, että onko siellä ihan oikeasti mitään todellisuuden tajua tämän päivän työnhausta ja muista arkeen liittyvistä, osin heidän itsensä suunnittelemista arjen haasteista (kuten subjektiivinen hoito-oikeus)??? Tai saahan sitä tilattua kotiinkin lastenhoitajan, mutta kyllä se tulee sitten niin kalliiksi jo, että mieluummin antaa leikata sen rangaistusprosentin tuestaan pois. Ja minä kun luulin, että kaikenlaisia loukkoja tässä yritetään purkaa. Päinvastoin. Ihan lähtökohtaisestikaan ei kaikkia työttömiä voi laittaa samalle viivalle. Se on silkkaa typeryyttä, mutta harva sitä ymmärtää, ennenkuin itse kokee. Onneksi noilla maamme ykköspäättäjillä ei sellaista ole sopeutumiseläke turvanaan tiedossa hetkeen. Tekisi mieli päättää tämä kommarimaisesti VMP lausahdukseen ja irtisanoutua puolueestakin. Mutta eihän se mitään hyödyttäisi. Jatkan tässä siis kohti seuraavia rekrytointeja.

Ai niin ja kritisoijille tiedoksi. Olen hakenut töitä myös kaupan kassalta yms, mutta en pääse edes haastatteluihin asti. Etsivät varmasti pidempiaikaisia työntekijöitä, ja huomaavat, että oma tähtäimeni on toisaalla. Oman fysiikkani tuntien en myöskään viitsi hakea esimerkiksi siivoustehtäviin, sillä muutaman päivän jälkeen jäisin järjettömän kivuliaiden hermopinteideni kera sairaslomalle. Eikä se työnantajaa ajatellen ole kovinkaan kiva kuvio. Toisaalta, kai se kohta on pakko.

Tavoitteena Lahden oma Pikku Kakkosen teemapuisto


Melkein kahden kuukauden blogitauko. Myönnetään. Vaaliähky voi iskeä kirjoittajallekin. Varsinkin kun tuottaa sisältöä moneen eri paikkaan, monelle eri taholle ja monessa eri muodossa.

Twitter on nousemassa uudestaan suosikikseni. Ei sitä turhaan microblogiksi kutsuta. Oikeaan blogiin kirjoittaessa pitäisi olla aina jotain ajatusta suurempaa mietintöä pohjana. Twitterissä riittää pieni aloitus, josta seuraa joskus laajempaakin keskustelua. Mielekkäämpää minulle, kuin tällainen yksinpuhelu.

Luottamuspaikat muuten jaettiin. Saanen jatkaa radio- ja tv-museosäätiön hallituksessa vielä tämän kuluvankin vuoden jälkeen. Se on aika huippu juttu, sillä mielestäni meillä on hommat pahasti kesken. Uusittu museo näyttelyineen on auki, mastosta hyppivät basehyppääjät, mutta näköalaravintola puuttuu vielä. Sen työstöä jatketaan. Radiomäki ja erityisesti museon alue olisi mielestäni oiva paikka Pikku Kakkos-teemaiselle, isolle leikki- ja touhupuistolle, jossa kierrellessä voisi pienemmät ja isommat kuluttaa aikaansa yhdessä tai erikseen. Nivoutuisi aika hyvin yhteen museon sisällönkin kanssa, onhan Pikku2 ilahduttanut meitä suomalaisia television katsojia jo 40 vuoden ajan. Tätä olen jo ehdottanut, ja aion tottavie jatkaa asian tiimoilta jatkossakin, tavoitteena puiston toreutuminen. 

Lisäksi toimin Sari Niinistön varajäsenenä Sivistyslautakunnassa, sekä Ida Rantasen varajäsenenä Päijät-Hämeen jätelautakunnassa.

Miksi Norja valtuustoon?

Vaalipäivä 9.4.2017 lähestyy.

Joten on aika todeta, MIKSI NORJA?

”Varmin vaaliuurnille astelija on kypsä keski-ikäinen 55–69-vuotias.”

Ja tiedättekö, hehän äänestävät yleensä oman ikäisiään, päättämään meidän kaikkien asioista. Päättämään lasten, nuorten, opiskelijoiden, perheiden, sinkkujen, työttömien, työntekijöiden, yrittäjien, eläkeläisten, terveiden, sairaiden, pyöräilevien, autoilevien, hiihtävien ja uivien ja ihan kaikkien kaupungissa asuvien ja tänne muuttavien arkisista asioista, vauvasta vaariin.

Että jos päätökset tuntuvat omasta vinkkelistä vähän vanhanaikaisilta eikä kovinkaan pitkäkestoisesti tulevaisuuteen tähtääviltä, niin missä vika? Siinä, ettei valtuustoon äänestetä enemmän nuorempaa porukkaa mukaan pitämään tulevaisuuden puolta! Tulevaisuuden, eli meidän, jotka täällä vielä useamman vuosikymmenen päästä katsomme aikaa taaksepäin ja toistelemme ”voi kunpa silloin olisi osattu ajatella pidemmälle”.

Ei me nuoremmatkaan päättäjinä varmasti mitään taikatempuntekijöitä olla, mutta meillä on henkilökohtainen intressi rakentaa tulevaisuutta kestäväksi. Ei koteloimalla homekouluja, vaan rakentamalla uutta. Ei varhaiskasvatuksen laadusta säästäen, vaan turvaamalla lasten päiväkotikokemukset riittävän monella välittävällä sylillä ja huoltavalla kädellä. Ei suljetuissa kabineteissa, vaan yhdessä kuntalaisten kanssa.

Itse aion olla mukana rakentamassa Lahdesta hyvän olemisen kaupunkia, jonka voimme hyvillä mielin jättää lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Siksi Norja 🇳🇴 3️⃣5️⃣0️⃣
#norjavaltuustoon
#350hyväonolla

Tankki täyteen Juhana Viléniä lainaten:

”En oo kovin nuori enää, mut en oo niin kovin vanhakaan!”

Eli just sopiva!

Pari sanaa sotesta…

Sote. Sotesoppa. Soteorpo ja kaikki muut kuullut hassuttelut vuosien varrelta. Kun lähes kaikkialla muualla maassa valmistaudutaan soten siirtymiseen vuoteen 2019 mennessä pois kuntien työlistalta, on Lahdessa ja lähiseudulla niin jo tehty. Päijät-Hämeen uusi hyvinvointiyhtymä aloitti työt vuoden alussa.

Mitä se kuntapäättäjien osalta käytännössä tarkoittaa? Sitä, että tulevilla valtuutetuilla ei tule olemaan osaa eikö arpaa soten suhteen. Ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Tuleva kuntapäättäjä ei päätä soteasioista. Vain rahamäärästä, jonka kaupunki yhtymälle myöntää. Yhtymälle, jolle rahaa omien päätöstensä mukaisesti myöntävät myös muut yhtymässä mukana olevat kunnat (Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki ja Pukkila). Ja nekin rahamäärät sovitusti palveluiden käytön määrän perusteella ja joiltain osin asukasmääräpohjaista kustannustenjakoa noudattaen, esimerkiksi hallinnon kuluissa. Toisin sanoen, tuleva kuntapäättäjä tulee vain hyväksymään kaupunkilaistensa käyttämien palveluiden perusteella laskutettavat kulut sekä toivottavasti kasvavan väestöpohjansa mukaisen maksun yhtymän pyörittämiseen liittyvistä kuluista.

Kun siis aiemmin lahtelainen kaupunginvaltuutettu talousarviossa päätti sotesektorin rahojen korvamerkitsemisestä tietyillä summilla tiettyihin asioihin, ei tuleva kuntapäättäjä enää joudu/pääse sitä tekemään. Kaupungilla ei enää ole itsenäistä päätösvaltaa sotea koskeviin asioihin. Lahti yhdessä yhdeksän muun kunnan kanssa on siirtänyt oikeudellisen vastuun yhtymälle siitä, että lailla säädetyt palvelut ja velvoitteet tulevat säännösten mukaisesti hoidetuiksi. Yhtymä siis jakaa kunnilta saamansa rahan parhaaksi katsomallaan tavalla yhtymän eri palvelualoille eli niin sanotusti sotesektorin sisällä. Siihen sen enempää nyt sekaantumatta.

Mielestäni erinomainen muutos. Nyt rahan käytöstä ja jakamisesta vastaavat ihmiset, jotka ovat sotessa kartalla. Ihmiset, jotka ovat perehtyneitä ja paneutuvat juuri tähän asiaan, ihmiset, joilla on paras tietämys ja asiantuntijuus käytössään. Ei ihmiset, jotka haluavat kaikki milloin minkäkin tyyppisen äänestäjänsä kanssa jutelleena lisää ambulansseja, enemmän vanhustenhoitajia, enemmän sitä ja tätä kykenemättä kuitenkaan osoittamaan paikkaa, josta sen verran voidaan säästää, jotta talouden raamit pysyvät pystyssä. Tietysti kaupunki saa yhtymään edustajansa, ja yleensä he tulevat valtuutettujen joukosta, mutta pääpiirteittäin ei sote tulevaa kuntapäättäjää sen enempää työlistalla hetkauta. Ja se on ainakin minun näkökulmastani todella hieno juttu kaupunkimme asukkaille. Vihdoin kuntapäättäjät voivat ikuisen sotekaivon sijaan keskittyä tulevaisuuden rakentamiseen. Lapsiin, nuoriin, elinkeinoelämään, työllisyyteen, kulttuuriin, kaupunkiympäristöön ja -tekniikkaan unohtamatta kuitenkaan sitä ennaltaehkäisevän toimintakyvyn ylläpitoon liittyvien ja terveyttä edistävien palveluiden tuottamista. On siinäkin jo sarkaa kerrassaan, mutta kuinka iso osa soten myötä onkaan jäänyt pois! Joten sanoisinko reippaasti, että hurraa hyvinvointiyhtymä!

Miksi Kokoomus?

Aika usein minulta moni, enemmän ehkä puoluekartassa vasemmalta löytyvä ystäväni kysyy, miksi olen valinnut puolueeksi kokoomuksen. Ajatuksiltani olisin kuulemma erinomaisesti muihinkin puolueisiin sopiva. Totta, ihan varmasti sopisin. Ja olen ehkä harkinnutkin. Vaihtoehtoja mietin monta vuotta. Pitkästi vaakalaudalla kamppailivat SDP ja Kokoomus. Joista sitten 2010 päädyin jälkimmäiseen. Miksi? Siihen yritän nyt lyhyen ytimekkäästi vastata.

1) Kokoomus on kokoelma erilaisia ihmisiä, kuten pitkän linjan kaupunginvaltuutettu Merja Vahter on minulle aikanaan lausunut. Erilaisuus on rikkaus, ja kokoomuksessa kaikenlaiset ajatukset saavat arvonsa. Toisin kuin monien stereotyyppisissä ajatuksissa minun ei tarvitse olla varakas, yrittäjä tai kartanonherra. Saan olla matalapalkkainen, työtön, kotiäiti, tai mitä vaan, enkä silti ole muita huonompi. Päinvastoin, puolueeni arvostaa jokaisesta elämäntilanteesta tulevan kokemuspohjaisen tiedon saamista, eikä ole vain köyhän tai rikkaan puolella. Kumpiakin on, ja vielä paljon meitä siltä väliltä olevia, miten siis vain yhden asiaa ajamalla voisi ikinä rakentaa kaikille parempaa yhteiskuntaa?!

2) Kokoomus on iso puolue isolla päätösvallalla. Anteeksi vain pienemmät puolueet, teette hyvää työtä ja toivottavasti olette joskus suuria (Helsingissä tuoreimman gallupin mukaan Vihreät olisi nyt nousemassa suurimmaksi…). Tykkään toki olla voittajien puolella, mutta se ei silti ole se syyni olla kokoomuslainen. Isoilla puolueilla on enemmän valtaa, enemmän vastuuta ja ihan oikeasti vaikutusta päätöksiin. Ihailen suuresti sitä työtä, mitä useat opiskeluaikojeni ystävätkin esimerkiksi juuri Vihreissä tekevät kasvattaessaan puolueensa vaikutusvaltaa. Mutta näin meidän kuntatasolla ajateltuna, päätöksiä tehdään nyt, ja minä haluan olla tekemässä niitä päätöksiä, jotta tulevaisuus kaupungissamme olisi enemmän haluamani mukainen.

3) Isojakin aluksia ohjaavat pienet ihmiset. Niin myös puolueita, koosta riippumatta. Kahteen edelliseen kohtaan viitaten, on myös paljon väliä sillä, minkälaisia ihmisiä ohjaamossa sitä ruoria kääntävät. Itse koen tärkeäksi sen, että ison puolueen päätöksenteossa on mukana niitä ykköskohdassa mainittuja erilaisia ihmisiä. Valtaa on, vain tekijät ratkaisevat. Jotta puolueen näkemykset ja tavoitteet muuttuisivat, on mukaan sen parhaimmille pelipaikoille saatava uusia, nuoria, idearikkaita tekijöitä. Ja sinne minä haluan. Siksi kokoomus.