Miksi Norja valtuustoon?
Vaalipäivä 9.4.2017 lähestyy.
Joten on aika todeta, MIKSI NORJA?
“Varmin vaaliuurnille astelija on kypsä keski-ikäinen 55–69-vuotias.”
Ja tiedättekö, hehän äänestävät yleensä oman ikäisiään, päättämään meidän kaikkien asioista. Päättämään lasten, nuorten, opiskelijoiden, perheiden, sinkkujen, työttömien, työntekijöiden, yrittäjien, eläkeläisten, terveiden, sairaiden, pyöräilevien, autoilevien, hiihtävien ja uivien ja ihan kaikkien kaupungissa asuvien ja tänne muuttavien arkisista asioista, vauvasta vaariin.
Että jos päätökset tuntuvat omasta vinkkelistä vähän vanhanaikaisilta eikä kovinkaan pitkäkestoisesti tulevaisuuteen tähtääviltä, niin missä vika? Siinä, ettei valtuustoon äänestetä enemmän nuorempaa porukkaa mukaan pitämään tulevaisuuden puolta! Tulevaisuuden, eli meidän, jotka täällä vielä useamman vuosikymmenen päästä katsomme aikaa taaksepäin ja toistelemme “voi kunpa silloin olisi osattu ajatella pidemmälle“.
Ei me nuoremmatkaan päättäjinä varmasti mitään taikatempuntekijöitä olla, mutta meillä on henkilökohtainen intressi rakentaa tulevaisuutta kestäväksi. Ei koteloimalla homekouluja, vaan rakentamalla uutta. Ei varhaiskasvatuksen laadusta säästäen, vaan turvaamalla lasten päiväkotikokemukset riittävän monella välittävällä sylillä ja huoltavalla kädellä. Ei suljetuissa kabineteissa, vaan yhdessä kuntalaisten kanssa.
Itse aion olla mukana rakentamassa Lahdesta hyvän olemisen kaupunkia, jonka voimme hyvillä mielin jättää lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Siksi Norja 🇳🇴 3️⃣5️⃣0️⃣
#norjavaltuustoon
#350hyväonolla
Tankki täyteen Juhana Viléniä lainaten:
“En oo kovin nuori enää, mut en oo niin kovin vanhakaan!”
Eli just sopiva!
Miksi Norja valtuustoon? Read More »