Koronarajoitukset rajuimpia lapsille ja nuorille

Eilen kuultiin taas uusista rajoituksista. “Yhtymän alueen rajoitukset ja suositukset pysyvät pääosin ennallaan. Aiempaa herkemmin leviävien virusmuunnosten vuoksi leviämisvaiheessa oleville alueille (Lahti ja Hollola) tehdään suosituksien tiukennuksia ennakoivasti, vaikka epidemiatilanne ei ole vielä heikentynyt.” Tämän pohjalta myös lasten ja nuorten sisätiloissa järjestettävät harrastukset suositeltiin keskeytettäviksi tilapäisesti.

Samalla kuitenkin kerrotaan, että Lahti ja Hollola ovat lähellä siirtymistä pahimmasta kategoriasta, eli leviämisvaiheesta takaisin perusvaiheen ja leviämisvaiheen välissä olevalle kiihtymisvaiheelle. Ollaan siis menossa parempaan suuntaan, mutta tehdään ennakoivia rajoituksia, jotka rokottavat pahite niitä toimintoja, joissa tauti ei tähänkään asti ole merkittävästi, juuri lainkaan näkynyt. Kysyn vaan, että millä logiikalla on ajateltu, että viruksen muunnos yhtäkkiä iskeekin paikkoihin, jonne se alkuperäinenkään virus ei ole tietään löytänyt? Toki tämä muunnos leviää kaiketi tehokkaasti lasten ja nuorten parissa, mutta tälläkin hetkellä tartunnat ja altistukset tapahtuvat lähinnä kouluissa. Harrastuksista ne on saatu pidettyä poissa.

Helsingin Sanomat uutisoi 13.1., että näitä muunnoksia oli tavattu Suomessa jo 61 ja lähes kaikki tapaukset oli todettu henkilöillä, jotka olivat palanneet ulkomailta tai altistuneet ulkomailta palanneen henkilön saamalle variantille. Tuloksena lasten ja nuorten harrastusten keskeytys. Mitä tehdään matkustamiselle? THL suosittaa matkustamisen välttämistä. Mutta ei kiellä. Ei keskeytä. Ja sieltä niitä virusmuunnoksia saadaan tuliaisina maahan kurjistamaan meidän tulevaisuuden toivojemme elämää.

Tuossa samaisessa Hesarin artikkelissa infektiosairauksien professori Anu Kantele sanoo, että avainasemassa varianttikantojen torjunnassa on sairastuneiden tehokas testaaminen, jäljitys, karanteenit ja uusien tartuntojen estäminen tartuntareitit katkaisemalla. Sama mitä alkuperäisenkin viruksen kanssa. Tässä kohtaa olisi kuitenkin syytä huomata, että juuri harrastuksissa jäljitys on helppo hoitaa ja tartuntaketjut katkaista, kun seuroilla ja muilla toimintaa järjestävillä tahoilla on harrastajista rekisterit. Tähänkin asti, harrastuksissa on onnistuttu välttämään taudin eteneminen. Uskon yhtenä syynä olevan jokaisen osallistujan ja järjestäjän tahto tehdä kaikkensa sen eteen, että harrastukset voivat jatkua turvallisesti pandemiankin aikana. Jokainen on sitoutunut huolehtimaan omasta ja harrastustovereiden turvallisuudesta. Samaa ei voi sanoa alennusmyynneille maskitta ryntäilevistä aikuisista, tai kauppajonossa niskaan hengittävistä aikuisista.

Nyt kun lasten ja nuorten vapaa-ajalla tapahtuvat harrastukset keskeytyy, vapautuu heille aikaa muuhun. Tapaavat toisiaan varmasti ennalta määrittämättömissä paikoissa ja porukoissa, koska mitään ulkonaliikkumiskieltoa ei kuitenkaan ole asetettu. Ihan vaan näin maalaisjärjellä ajatellen, eiköhän ne harrastusporukoiden tapaamiset kuitenkin olisi turvallisempia?

Suosittelen luettavaksesi Yle Urheilun päällikkö Joose Palosen kommentin Salit auki! Lasten liikuntaharrastusten rajoituksilla on liian kova hinta ja Helsingin pormestarin, Jan Vapaavuoren blogin Lasten ja nuorten harrastusten rajoittamisesta ja koronakriisin hoidosta. Minä aikuisena olen valmis luopumaan monista asioista, kunhan meidän kaikkien lapset ja nuoret voisivat jatkossakin hyvin ja saisivat harrastaa turvallisesti, kuten tähänkin asti.

Koronarajoitukset rajuimpia lapsille ja nuorille Read More »