Lapsiperheiden asialla

Työskennellessäni Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksessä 2013-2015 pääsin tutustumaan lapsiperheiden arjen moninaisiin haasteisiin niin valtakunnallisesti, mutta erityisesti paikallisesti täällä Lahdessa. Hyvinkin läheltä. Työssäni opin erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta saamaani kokemuspohjaista tietoa ammentaen, samalla kun sain viimekäden tietoa suoraan maan parhailta ammattikasvattajilta. Tämä mahdollisti ja mahdollistaa edelleen asioiden laajemman tarkastelun.

Mielestäni varhaiskasvatuksessa tulisi panostaa laatuun siten, että hoitavia käsiä on lakisääteistä minimimäärää enemmän. Etenkään subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen 20h/viikko ei tätä tavoitetta auta, vaan päinvastoin. Se saattaa jopa nostaa päiväkotiryhmien todellista lapsimäärää puolikkaiksi laskettavien osapäivähoitolasten myötä. Lisäksi hoito-oikeuden rajaaminen ja perhekohtainen tarkastelu lisää hallinnon työtä ja kirjaimellisesti sitä paperin pyörittelyä, mikä pahimmillaan syö rajauksen tuomat, niin sanotut säästöt. Puhumattakaan myöhemmistä tuki- ja erityispalveluiden kasvavasta tarpeesta kustannuksineen.

Koska osa vanhemmista katsoo asiaa pidemmälle tulevaisuuteen, on nykymenolla mahdollistettava jatkossakin perheiden valinnanvapaus pienten lasten päivähoidon osalta. Kotihoito on jatkossakin valinta, ja sitä tukemaan olisi Lahdessakin aiheellista tarjota kuntalisä, joka päivähoidon järjestämiseen verrattuna on suorastaan edullista. Toki joissain perheissä tilanne on sellainen, että päivähoito on kotihoitoa parempi vaihtoehto lapselle, ja siihen tulee jatkossakin erilaisten perhe- ja tukipalveluiden, kuten neuvolan kautta tarttua. Kuitenkaan tämä ”varmuuden vuoksi kaikki lapset noin 1-vuotiaasta alkaen päivähoitoon” -malli ei mielestäni ole valinnanvapauden mahdollisuutta mukaileva.

Myös koulujen suuret ryhmäkoot ja huonosti, vähin resurssein toteutettu inkluusio tulevat aiheuttamaan nyt syntyneistä säästöistä huolimatta suuria kustannuksia myöhemmin tulevaisuudessa. Opettajien ja ohjaajien jaksamiseen ja jatkuvaan koulutukseen kaikenaikaa muuttuvassa työympäristössä erilaisine vaatimuksineen on panostettava entistä enemmän, niin varhaiskasvatuksessa kuin opetuksessa.

Ja kyllä. Tämä vaatii rahaa. Enkä näitä asioita voi siksi luvata, koska kaupungin budjetti on rajallinen. Eikä olisi kovin järkevää luvata muutenkaan mitään, sillä yhtenä 59 valtuutetusta ei kukaan yksin päätöksiä tee. Mutta nämä ovat mielipiteitäni, arvomaailmaani kuvaavia tahtotiloja. Jos olet samoilla linjoilla, on meillä yhteinen tavoite.

NORJA VALTUUSTOON!

PS. Olen ihan vakuuttunut, että niinkuin sote-puolella oli, hyvinvointikuntayhtymähän sen on toimillaan hyvin osoittanut, on myös sivistyspuolella paljon karsittavaa hallinnon puolella. Rahoja voisi tuolloin ohjata enemmän varsinaiseen tekemiseen.

Kotihoidon tuki ei kilpaile työllisyyden kanssa

Demarinuoret vaatii kotihoidon tuen lakkauttamista tuoreimmassa ulostulossaan. Jos nyt ihan ensimmäiseksi mentäisiin lukemaan Kelan sivuilta, mitä kotihoidon tuki tarkoittaa. Kyseistä tukea voi saada, mikäli alle 3-vuotiasta lasta hoidetaan kotona. Vaikka demarinuorten kirjoituksessa puhutaankin 97% tukea käyttävistä olevan naisia, ja viitataan naisten asemaan työuralla ja tasa-arvoon, voi lasta kotona hoitaa äiti tai isä, tai vaikka esimerkiksi palkattu hoitaja, isovanhempi tai joku muu. Kyseessä ei millään lailla ole sukupuolisidonnainen tuki. Sen ehdoissa myös selvästi sanotaan, että kotihoidon tuen perusrahaan ei vaikuta perheen tulot. Tästä nokkela voi kenties päätellä, että kotihoidon tuen saamiselle ei ole vaateena, että äiti on lapsen kanssa kotona. Tai isä. Kummatkin voivat käydä töissä. Vaateena on, että alle 3-vuotiasta lasta hoidetaan kotona.

Kannanotossaan demarinuoret myös sanovat, että Suomen työllisyyaste olisi 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi nykyisestä, mikäli nuoret naiset työllistyisi paremmin. En usko, että nuorten naisten työllistymiseen vaikuttaa tuo muutaman sadan euron arvoinen tuki. Toki tässä samassa viitataan myös koko perhevapaan uudistamiseen ja maksuttomaan päivähoitoon, mutta tekstissä paino tuntuu silti olevan juuri kotihoidon tuella. Ihanaahan se on, että demarinuoret puhuu meistä yli kolmekymppisistä nuorina naisina. Eniten vauvoja kun saavat 30-34 -vuotiaat naiset. Nuorten naisten ja miesten tai ihan kenen tahansa työllistymiseen vaikuttaa ihan ensisijaisesti se, että niitä työpaikkoja pitäisi ensin saada lisää. Sitä varten tarvitaan yrityksiä ja yrityksille sellaiset toiminta- ja elinmahdollisuudet, että yritys voi palkata sen ensimmäisenkin työntekijän, lisähenkilöstöstä puhumattakaan. Lisäksi työmarkkinoille tarvitaan joustoa, joustoa ja joustoa.

Työllisyysasteen nousua en siis ihan tällä kaaviolla lähtisi tuulettelemaan. Työstä pois jääneen äidin tai isän tilalle on varmasti palkattu sijainen. Ei vaikutusta työllisyyteen, koska yhden ollessa poissa on toinen tilalla. Taasen vanhempi, joka ei ole työssä, saa luultavasti työttömyyskorvausta. Siihen ei tokikaan vaikuta vanhemmuus. Ainoastaan työttömyys. Se, että kotihoidon tuki poistettaisiin, ei vaikuta suoraan työllisyyteen. Kyseinen tuki ei varsinaisesti ole mikään houkutin kotiin jäämiselle. Moni ei vain halua antaa alle vuoden ikäistä vauvaansa vieraiden hoiviin monestakaan syystä. Se on kuitenkin ihan eri keskustelu päivähoidon ryhmäkokojen kasvusta ja hoitopaikkojen määrästä aina imetykseen asti.

Kyllä, se on väärin, että monessa perheessä, joissa pientä lasta halutaan kasvattaa ensimmäiset vuodet kotona, kotiin jääväksi osapuoleksi valikoituu usein nainen pienempien tulojensa vuoksi. Siihen ei kuitenkaan vaikuta kotihoidon tuki millään lailla. Moni varmaan jäisi kotiin, vaikka tuo tuki olisi poissa. Se noin 300 euroa saadaan kyllä jollain säästöillä paikattua. Ei tiettykään kaikkien kohdalla ole sekään mahdollista. Ennemmin olisi soveliasta miettiä, millainen tuki olisi houkutteleva niille lukuisille rahaa tahkoville iseille jäädä kotiin.

Ja kyllä, sekin on väärin, että tästä edellä mainitusta syystä työnantajat pitävät hedelmällisessä iässä olevien naisten palkkaamista riskinä. Kotihoidon tuen poistamisella yksinään ei kuitenkaan tällaisia asioita ratkota. Pitäisi miettiä miten saataisiin työnantajien kohtaamat äitiysloman ja sitä seuraavan hoitovapaan kustannukset tasattua isien työnantajien kesken? Tai oikeammin, miten saataisiin koko tällainen kulurasite pois työnantajilta.

Keskusteluissa näkynyttä ja Suomen Kuvalehdenkin avaamaa Ruotsin mallia kannatan kyllä. ”Ruotsissa vanhempainvapaat ovat Suomea avokätisemmät ja pitemmät, kaikkiaan 18 kuukautta. Tästä isälle kuuluu kolme kuukautta, jonka vain hän voi pitää. Myös äidillä on omat kolme kuukautta. Vanhemmat voivat päättää, miten he jakavat jäljellä olevat 12 kuukautta.” Tällaisessa mallissa kotihoidon tuen poistaminenkin olisi jo perustellumpaa. Isoja muutoksia tarvitaan, ja kuten tuossa Suomen Kuvalehden artikkelissakin todetaan, se maksaa. Mutta kun syntyvyys on laskussa, on varmasti ihan järkevää maksaakin, jotta tulevaisuus näyttäisi ruusuisemmalta. Nyt kuitenkin monet toimenpiteet, esimerkiksi juuri varhaiskasvatukseen kohdistuvat leikkaukset ajavat vanhempia ns. ei-toivottuun suuntaan. Kun kaikki lapset siirtyisivät päivähoitoon, vaatisi se melkoisen kasan rahaa, jota ei lakkautettavalla kotihoidon tuella puoliksikaan katettaisi. Mistä nämä resurssit sitten saataisiin? Mistä seuraavaksi leikattaisiin? Höylä on terävä edelleen.

 

 

 

Välipalakin osa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa

Yle uutisoi lahtelaisesta äidistä, Heini Nikulasta, joka on taistellut saadakseen osa-aikaisessa päivähoidossa olevalle lapselleen välipalaa rahaa vastaan. Tämä on kuitenkin estetty, sillä vaikka ruoat toimittavalle Lahden Aterialle järjestely sopisi, on kaupungin päivähoitojohtaja Mika Harju kieltänyt moisen vedoten sen olevan irrallista pedagogiikan sisällä. Mitähän irrallista siinä on?

Opetushallituksen opetusneuvos Anneli Rautiainen aika hyvin kiteyttää blogissaan, että ”Varhaiskasvatuksen pedagogiikka on tietoista toimintaa lasten oppimisen ja hyvinvoinnin toteutumiseksi. Pedagogiikka näkyy arjen toimintakulttuurissa, oppimisympäristöissä ja varhaiskasvatuksen keskeisessä elementissä, leikissä. Erityisen tärkeää on lasten osallistaminen.” omenaTällä perusteella Mika Harjun ja opetushallituksen ajatukset varhaiskasvatuksen pedagogiikasta on totaalisen poikkeavat. Kyllä tuollainen yksin välipalahetken ulkopuolelle jättäminen on sitä arjen toimintakulttuuria ja tietoista toimintaa lapsen hyvinvoinnin… no ei ainakaan toteutumiseksi tässä tilanteessa.

Ymmärrän, että kaupungilla on taloudellisesti tiukkaa. Mutta tässä tilanteessa ei kyse ole rahasta, sillä lapsen äiti on halukas maksamaan tuon välipalan kun omia eväitä ei mukana saa tuoda. Kuulostaa korvaani lähinnä kyseisen virkamiehen typerältä byrokratian hyväksikäytöltä ja haluttomuudesta tehdä jotain poikkeavaa. Ei tälle mitään pedagogisia perusteita ole. Luulisi, että kaupungin varhaiskasvatuspalvelut voisi ihan helposti myydä näille lukuisille osa-aikaisille lapsille välipalalippuja. Saisivat samalla muutaman ylimääräisen euron kasaan niin voisivat joskus sellaiselle osa-aikaiselle hoitolapselle vaikkapa ihan tarjota välipalan, jos ei välipalalippuja vielä ole ehditty hänelle hankkia.

Kylläpä tulee paljon huonoja uutisia nimenomaan kaupungin sivistystoimea kohtaan. Todella harmillinen juttu.