Kunnan vastaus vai vastustus maauimala-aloitteeseen

Kunnan vastaus 17.2. heille siirtämääni aloitteeseen saapui tänään 22.2.2018. Löydät sen liitteineen kuntalaisaloite.fi -palvelusta. Nopeaa työtä, sanoisin. Siitä pointsit kunnalle. Ilmeisesti vastaus on ollut työn alla jo aiemmin.

Liikuntapalvelut-yksikkö antaa vastauksenaan Susanna Norjan kuntalaisaloite.fi-palvelussa elokuussa 2017 julkaistuun ja nyt Lahden kaupungin vastaanottamaan kuntalaisaloitteeseen liitteen mukaisen vuoden 2014 liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätöksen vastaavankaltaisesta aloitteesta (4. 9. 2014, §88).

Lautakunnan päätöksen mukaisesti pitkään käytössä ollut aikatauluraami maauimalakaudelle jatkuu vuoteen 2020 saakka.

Tulevan kesän 2018 osalta on huomioitavaa, että kaksi kaupunkikonsernipäätöksillä mäkistadionille/maauimalaan osoitettua suurtapahtumaa (Red Bull 400 12.5. 2018 sekä Cheekin kaksi konserttia 24.-25.8. 2018) asettavat suuren haasteen pysyä ko. lautakuntapäätöksen mukaisessa maauimalakauden pituudessa ilman lyhennyksiä.
Red Bull 400-tapahtuman sopimus jatkuu vuoteen 2020 saakka sijoittuen ko. ajankohtaan.

Maauimalan tekniset rakenteet niin kiinteiden rakenteiden kuin allastekniikan osalta edellyttävät investointeja lähivuosina, jotta allas voidaan pitää edelleen käytössä.

 

VASTAUKSENI KUNNALLE:

Ensinnäkin, tuntuu hullulta, että vuonna 2014 on linjattu maauimalan aukioloajoista vuoteen 2020 saakka. Tai siis hienoahan se on, että tässä kaupungissa edes jotain osataan suunnitella ja päättää pidemmällä aikaikkunalla. Tällaisessa asiassa näyttää kuitenkin siltä, että asiaa ei haluta edes ajatella tai käsitellä, vaan piiloudutaan tuon vuonna 2014 tehdyn päätöksen taakse. Ajat muuttuvat, käyttötavat muuttuvat ja tarpeet muuttuvat. Kivimaan uimahallin remontin ajankohdasta ei esimerkiksi tuolloin vielä ollut tietoa, sillä hankesuunnitelma on hyväksytty vasta 2016.

On todella loistavaa, että mäkimonttuun saadaan uusia tapahtumia. Konserttipaikkana se on erinomainen. Rohkeaa toimintaa, että kaupunkikonsernipäätöksillä on isoja tapahtumia osoitettu monttuun, vaikka se aiheuttaakin kaupungin vastauksen mukaisesti suuria haasteita kulttuuri- ja liikuntalautakunnan vuonna 2014 asettaman maauimalan aukioloaikaraamin noudattamiselle. (Rivien välistä uskallan muuten lukea, että aukiolokausi tulee näihin tapahtumiin vedoten olemaan tänä kesänä entistä lyhyempi.)

Mutta nyt seuraa vähän maalaisjärjellä toteutettua pohdintaa. Tulevassa Cheekin konsertissa lava on suunniteltu altaan päälle, mikäli ihan oikein tuota karttakuvaa tulkitsen. Luulisin ja uskoisin hyvin vahvasti, että tänä päivänä on mahdollista peittää allas väliaikaisesti niin, että sen päälle voi rakentaa vaikkapa nyt sitten esiintymislavan. Samalla lailla sen voinee pitää peitettynä myös Red Bull -ylämäkijuoksutapahtumassa. En tiedä miltä taholta tällaista asiaa voisi selvittää. Kuitenkin tekniset rakenteet vaativat mittavia investointeja lähivuosina, joten tämä tulisi sisällyttää kyseisiin investointeihin, jotta alue saadaan ns. tehokäyttöön. Samalla tavalla kaupungin rakennukset pyritään pitämään tehokäytössä, miksipä ei ulkotilat, etenkin kun kyse on todella kaupunkimme helmestä myös turistinäkökulmasta katsottuna.

Vastauksessa oli myös mukana maauimalatekniikkaan liittyvä listaus keväisistä avaus- ja syksyisistä sulkemistoimenpiteistä. Listauksesta ei kuitenkaan käynyt ilmi, miten kauan mikäkin toimenpide vie aikaa, kuinka monta henkilöä se vaatii tai missä järjestyksessä nämä asiat on suoritettava. Monet asioista voi varmasti toteuttaa samanaikaisesti ja nopeammin kuin mihin nyt on totuttu. Ymmärrän kyllä, että Lahti Aqua asettaa tietyt raamit sille, kuinka paljon vettä saa juoksuttaa viemäriverkostoon. Mutta kuinka kauan altaan täyttö ja tyhjennys vie? Ehkäpä tyhjennystä voisi vauhdittaa myös pumppuautolla. Vastaavasti täydennykseen voisi pyytää apua vaikkapa palokunnalta, puhdasta hanavettähän sieltäkin säiliöstä tulee, joten sama kai, lirutetaanko altaaseen vesi paikan päällä hanasta vai kuljetettuna muutaman kilometrin päästä. Jos tämä olisi jonkun yksityisen yrittäjän hanskaama projekti, ei tällaisista asioista tulisi ongelmaa. Ratkaisuja löytyy, jos vain halua on. Niinkuin tuo ensilumenlatu marraskuuksi 2018 oli päätös, jossa ennenkaikkea asenne ja tahtotila ratkaisi. Toivon, että liikunta- ja kulttuurilautakunnalta löytyy tahtotilaa myös tässä asiassa. Annetaan Lahden olla liikuntakaupunki. Myös kesällä.

Kunnan vastaus vai vastustus maauimala-aloitteeseen Read More »