Vastarinta

Muutos pelottaa. Se herättää vastustusta, yleensä aina. On kyse sitten työtehtävien muutoksesta, organisaatiouudistuksesta, jonkun viraston osoitteen- tai nimenmuutoksesta, mistä tahansa uudistuksesta, on välittömästi pystyssä tiivis ja yhteen pelaava vastarinta. Muutokseen positiivisesti suhtautuvat poljetaan kimpassa jalkoihin, laput silmillä ja kuulokkeet korvilla isojen EI -kylttien takana seisten.

Jotkut varmaan muistavat, ja toiset voivat aivan helposti kuvitella, miten helppoa oli virastoissa ja laitoksissa tai ylipäänsä missään työpaikassa siirtyminen tietokoneaikakauteen. Aina oli kirjaukset tehty kynällä paperiin, ja paperit oli aina niputettu lukemattomaan, mutta aakkosellisessa järjestyksessä olevaan kansiomäärään isoissa arkistohuoneissa. Kun sieltä jotain tarvitsi, oli se helppo löytää aakkostettujen hyllyjen perusteella. Ainoastaan arkiston luo ja sieltä pois kulkeminen vei kymmeniä minuutteja, joskus jopa enemmän jos joku epähuomiossa olikin olkapäällään töytäissyt kansion alas hyllystä ja sijoittanut sen väärään kohtaan. Mutta sitten tuli tietokoneet. Ne ilkeät, vaikeat ja ärsyttävät vempaimet. Pilasivat monen työn tekemisen ilon. Ainakin hetkeksi. Nyt jos kysyisi, tuskin moni haluaisi palata entiseen, edes hetkeksi. Muutos vei eteenpäin. Toki tietokoneiden kanssa on ongelmia, mutta en ole kuullut ettäkö kukaan haluaisi niistä siitäkään huolimatta eroon.

Olen huomannut tässä kuntavaalien lähestyessä erilaisia keskusteluja seuranneena, että samanlainen EI -mielipiteiden yhtenäinen joukkio elää taas isona rintamana. Tietysti kaikki saa olla mitä mieltä tahansa, ja on ainoastaan hyvä, että on eriäviä mielipiteitä ja näkökulmia, sillä ne tuovat keskusteluun aina jotain uutta, ja omia mielipiteitään voi tarkastella uusien tietojen valossa, ja löytää ehkä uuden, paremman näkökulman. Mutta varsin usein se EI-ryhmä sanoo vain ei, tuomatta mitään uutta keskustelulle. Ei perusteluja, ei uusia ideoita, ei kehitysajatuksia. Pelkästään jyrkkä ei uudistuksille ja muutoksille. Mihin sillä päästään? Ei mihinkään.

Usein muutosvastarinta johtuu tiedonpuutteesta. Vastustajat eivät tiedä todellisia syitä ja seurauksia muutoksille. Tieto on usein saatavissa, jos vain viitsii ja osaa etsiä. Enemmän kuitenkin peräänkuuluttaisin muutosjohtajuutta ja muutosviestintää. Kun tieto on selkeästi ja helposti kaikkien saatavissa, ja ymmärrettävissä, on keskusteluun helpompi osallistua muutenkin kuin vastustamalla. Kenties vastarinnan mielipide ei muutu, mutta tiedon avartuessa jyrkän ein perusteeksi löytynee jotain huomioimatta jääneitä syitä tai seurauksia. Silloin keskusteluun tuodaan jotain uutta ja tärkeää. Sitä on tavoiteltava kummankin osapuolen toimesta. Perusteltu ei on aina parempi kuin pelkkä ei. Kaikessa.