Usko Eevertti Luttinen. Tuo Sorvankylän pikkasen kappelin tuskainen pappi. Sanamuunnoksillaan suomalaisten lauantai-iltoja riemastuttava tai toisia jopa tuskastuttava Putous-hahmo on saanut monien aivot raksuttamaan. Uskon puheita kuunnellaan korva tarkkana ja käännetään ja väännetään jokainen sanapari sen toivossa, että paljastuu jälleen jotain hauskaa. Lapsille sopimatonta tekstiähän tuo välillä on, mutta aivoille oivaa jumppaa. Sanat kääntyilevät ajatuksissa kuin Rubikin kuutio. Jos ristikoiden ratkomisen sanotaan tekevän aivoille hyvää, uskon vakaasti, että myös Uskon kuunteleminen ajaa saman asian.
Hiljattain oli uutisointia myös tutkimuksesta, jonka mukaan Angry Birdsin pelaaminen helpottaa Altzheimer-taudin oireita. Niille, jotka eivät tiedä, Altzheimer on yksi yleisimmistä dementiaa aiheuttavista taudeista ja dementian tyypillisin oire on muistin huononeminen. Ja niille, jotka eivät tiedä mikä on Angry Birds, niin sanottakoot, että ainakin henkilökohtaisesti se on ehkä kaikkein parhain kiukun purkamiskanava, kukapa voisi enää raivota ammuttuaan röhkiviä possuja kasalla erinäköisiä lintuja. Edellä mainitun tutkimuksen mukaan aivoja stimuloivien älypelien, kuten Angry Birdsin pelaaminen vähentää laskostuneen proteiinin muodostumista. Väärin laskostuneet proteiinit voivat aiheuttaa sairauksia kuten Altzheimeria.
Ei siis ole täysin turhaa ajanhukkaa viettää vapaita hetkiään tietynlaisen viihteen parissa, on se sitten kännykkäpeli tai tv-ohjelma. Kohtuudella.